J. Karjalainen, tarinankertoja ja Suomi-kantrin maestro on ollut yksi suosikeistani jo lapsesta asti. Muistan, kun pikkunassikkana laulettiin Telepatiaa "Tähtilampun aaaaa-lllla!!" tai Villejä lupiineja, joka tietenkin oman isoveljen nimen mukaisesti lausuttiin "Ville ja lupiineja". Laura Häkkisen silmät taas oli kaikessa surullisuudessaan ja traagisuudessaan suorastaan hypnoottisen lumoava.
20.11. Karjalaiselta on ilmestynyt uusi levy: Sinulle, Sofia, jota en harmikseni ole ehtinyt vielä kokonaan kuunnella. Yksi kappale, levyn ensimmäinen sinkkubiisi Stindebinde on kuitenkin syöpynyt alitajuntaani ikuisiksi ajoiksi. Karjalainen itse kertoi taannoin Bassoradion haastattelussa, että joku fani oli kauniisti kuvaillut kappaletta: "Karjalainen näyttää meille pienen elokuvan". Niin tosiaan tekee. Kappaleen säkeistöt ovat kuin kohtauksia elokuvasta: kun laittaa silmänsä kiinni, näkee henkilöt tarinassa ja kokee laulajan tunteet. Kokeilkaapa itse.
Näillä meiningeillä pikkulauantaikin tuntuu ihanalta kuin se aito oikea lördag. Lupaan kuunnella koko levyn vielä, koska tää on niin mahtava. Onneksi Karjalainen tulee maaliskuussa, 31.3. Jyväskylään Lutakkoon, niin pääsee kuuntelemaan tätä hienoutta ihan livenä.
keskiviikko 25. marraskuuta 2015
tiistai 24. marraskuuta 2015
Mun elämä, milloin siitä tuli näin siistiä?
 |
| Tämä kuva on jo lähes vuoden vanha, mutta sama ihana tunnelma on yhä pikku mussukan kanssa ulkoillessa. |
Ilmeisesti pikkulapsiarki pistää kiireiseksi, koska ei ole tullut reiluun vuoteen kirjoitettua. Onhan sitä toki saanut olla vauhdissa, vahdissa ja vauhkona! Tiitiäinen on nyt vuoden ja kohta kolme kuukautta. Eittämättä maailman paras tyyppi. En jaksa varmastikaan yhdessä tekstissä kertoa ja kuvata kaikkea sitä tunnetta mitä näihin kuukausiin on mahtunut, mutta sanottakoon, että olen kasvanut melkein yhtä hurjasti kuin tuo pieni olento. En siis fyysisesti, luojan kiitos. Ne raskauskilot lähtivät onneksi ainakin melkein kaikki. Enkä ole aiemmin tiennyt, että ihmiseen mahtuu näin hurjan paljon rakkautta – vaikka olenkin ollut vallan tunteikas yksilö jo ammoin.
Tuleva joulu aiheuttaa myös iloa ja ihmetystä. Lapsosella on oma lelupuhelin ja sillä ollaankin soiteltu jo Joulupukille. Usein tosin äiti saa puhua ja kertoa, että kyllä on oltu kiltisti. Pikkuihminen tyytyy vaan sanomaan, että "Haoo, putti?" ja räkättämään päälle kun äiti tai isäukko matkii Joulupukin puhetta muka salaa. Leivoimme myös ensimmäiset piparit. Jos nyt ei mennytkään niin kuin Strömsössä, niin ainakin oli hurjan hauskaa. Vaikken vielä annakaan lapsen maistaa sokerileivonnaisia, niin ainakin pääsee tekemään mukana! (Voin myöhemmin kertoa enemmän siitä, miksi en anna muruselle vielä sokeria ja meidän perheen ruokapolitiikasta noin muutenkin.)
Blogielämässä saattaa olla uusia kuulumisia tulevaisuudessa. Toivon kovasti, että näin on, koska nyt meitillä olisi vihdoin intoa ja asiaa oikein kunnolla. Kuvaaminenkin (muutenkin kuin työksi) on alkanut taas kiinnostaa ihan uudella tavalla, jospa sitä saisi onnistuneita otoksia jaettua.
lauantai 20. syyskuuta 2014
Loppuraskauden sanaoksennus
Eittämättä melkoista maanis-depressiivistä koheltamista on tämä loppuraskaus. Viikkoja on 39+2 (varmaan tämän tekstin julkaisuhetkellä ollaan jo huomisen puolella, joten sanottakoon, että päivä enemmän) ja hysteria sen kun kasvaa. Hämmentävät tunne-elämykset seuraavat toisiaan. Toisaalta sitä on ihan pallo hukassa, koko ajan pitäis laittaa jotain kuntoon, sairaalakassi kun on vain 70 % valmiina kun hammasharjaa tarttee kotonakin ja ei osaa päättää, mitä pukea muksulle päälle kun sen kanssa pääsee kotiin. Toisaalta taas olo on ihmeellisen zen ja sisällä kulottaa joku ihan mystinen, ennenkokematon rauhantunne.
Kivut ovat paikoitellen sangen epämiellyttäviä, mutta jokaisesta pistosta, kiristyksestä, vihlaisusta ja supistuksesta jaksaa silti olla innoissaan, koska tuntemukset ovat aina hetken verran eteenpäin kohti synnytystä. Hui, synnytystä! Joko mennään tänä yönä? Pitäis kyllä vielä pestä pyykkiä ja imuroida kämppä kolmatta kertaa tällä viikolla. Epiduraali epäilyttää, mutta uskaltaako sitä luomunakaan? Jos se sattuukin just niin saatanasti kuin kaikki pelottelevat. Entäs se TENSsi? Parempi olla hyvä vekotin kun siitä on kerran maksettu. Tai oikeestaan, ei vielä oo, koska laskua ei näy. Joko sais mennä kuitenkin?
Olen kyllä väistämättä sitä mieltä, että ihan hullun touhua on tämä lisääntyminen, vaikkakin olen tainnut selvitä aika vähällä. Meikäläisellä on ollut lähtökohtaisesti aika helpo raskausaika ainakin monien muiden kertomuksiin verraten. Ei oksettanut ihan kamalasti, mitä nyt alkuvaiheessa vähän ällötti. Painoa on tullut ihan reippaasti. Tuntuu norsahtavalta, mutta kuulemma on vielä ihan normaaleissa rajoissa. Nyt tiedän myös, mitä närästyksellä tarkoitetaan, mutta ei se mua päivittäin vaivaa. Kipuja on välillä, mutta eiks kaikilla?
Mutta ihan hullun touhua silti. Pelottaa, ihistää ja jännittää, että miten sen pikkuihmisen kanssa pärjää. En mä ole koskaan ollut niin pienten otusten kanssa tekemisissä, paitsi tietenkin kissanpentujen. Mies sanoi, että "kyllä se tulee ihan luonnostaan". Ja onhan tässä kaikenmaailman valmennukset käyty ja tarinat kuunneltu. On sitä ennenkin osattu. Mutta se on ihan uusi ihminen! Ihan tuntematon, vaikka onkin asunut mussa yhdeksän kuukautta. Hämmentävä paradoksi. Tämä kaikki on niin kummallista!
Pitäisi varmaan yrittää edes nukkumista. Jospa vaikka huomenna tulisi lähtö. Tai siis tänään.
Kivut ovat paikoitellen sangen epämiellyttäviä, mutta jokaisesta pistosta, kiristyksestä, vihlaisusta ja supistuksesta jaksaa silti olla innoissaan, koska tuntemukset ovat aina hetken verran eteenpäin kohti synnytystä. Hui, synnytystä! Joko mennään tänä yönä? Pitäis kyllä vielä pestä pyykkiä ja imuroida kämppä kolmatta kertaa tällä viikolla. Epiduraali epäilyttää, mutta uskaltaako sitä luomunakaan? Jos se sattuukin just niin saatanasti kuin kaikki pelottelevat. Entäs se TENSsi? Parempi olla hyvä vekotin kun siitä on kerran maksettu. Tai oikeestaan, ei vielä oo, koska laskua ei näy. Joko sais mennä kuitenkin?
Olen kyllä väistämättä sitä mieltä, että ihan hullun touhua on tämä lisääntyminen, vaikkakin olen tainnut selvitä aika vähällä. Meikäläisellä on ollut lähtökohtaisesti aika helpo raskausaika ainakin monien muiden kertomuksiin verraten. Ei oksettanut ihan kamalasti, mitä nyt alkuvaiheessa vähän ällötti. Painoa on tullut ihan reippaasti. Tuntuu norsahtavalta, mutta kuulemma on vielä ihan normaaleissa rajoissa. Nyt tiedän myös, mitä närästyksellä tarkoitetaan, mutta ei se mua päivittäin vaivaa. Kipuja on välillä, mutta eiks kaikilla?
Mutta ihan hullun touhua silti. Pelottaa, ihistää ja jännittää, että miten sen pikkuihmisen kanssa pärjää. En mä ole koskaan ollut niin pienten otusten kanssa tekemisissä, paitsi tietenkin kissanpentujen. Mies sanoi, että "kyllä se tulee ihan luonnostaan". Ja onhan tässä kaikenmaailman valmennukset käyty ja tarinat kuunneltu. On sitä ennenkin osattu. Mutta se on ihan uusi ihminen! Ihan tuntematon, vaikka onkin asunut mussa yhdeksän kuukautta. Hämmentävä paradoksi. Tämä kaikki on niin kummallista!
Pitäisi varmaan yrittää edes nukkumista. Jospa vaikka huomenna tulisi lähtö. Tai siis tänään.
keskiviikko 10. syyskuuta 2014
Lasten "hankkimisesta"
Hyvin moni on perheenlisäysuutisen kuullessaan 1) järkyttynyt ja/tai innostunut 2) ilmaissut kysyen tai todeten, joskin hyvin hienovaraisesti yllättyneisyytensä nopeasta toiminnastamme. Tosiaan - harva ois arvannut, että juuri tämä pariskunta päättäisi tuosta noin vaan pyöräyttää mukulan maailmaan. Niin, emme ole olleet ikuisuuksia yhdessä, vihkivaloja ei vannottu eikä omakotitaloa ostettu. Toisella opinnot loppusuoralla, toisella (lue: mulla) ei todellakaan. Työt sentään kutakuinkin vakituisia, mutta muuttuvia.
Toki yllättyneisyys, hämmennyskin tässä tapauksessa, on ymmärrettävää ja jossain määrin perusteltua. Tässä maailmassa kun kaiken pitäisi nykyään olla niin valmista, että lapsia voisi ensin rauhassa ja ajan kanssa suunnitella ja sitten hankkia. Ennen perheen perustamista rakennetaan elämälle raamit: taloudellinen turva, varma ja pysyvä ura, asetutaan aloilleen. Sitten, kun ihan kaikki on kivasti järjestyksessä ja sukulaisetkin alkavat penätä perheenlisäystä, voidaan ujosti päästää ensimmäiset pumpulinpehmeät vauva-ajatukset maailmaan.
Nyt, anteeksi, oksensin juuri hieman suuhuni. Minä kun en ole koskaan ajatellut että lapsia hankitaan. En ole ajatellut, että suunnittelisin ja järjestelisin elämääni tuolla tavoin. Yleisesti ottaen kavahdan jo ajatusta seesteisestä, keskiluokkaisesta ja järjestelmällisestä elämästä, jossa tehdään kaikki oikein ja oikeassa järjestyksessä. Varmaan juuri siksi olen vielä hyvinkin vähän aikaa sitten miettinyt, etten väistämättä koskaan halua lapsia. Siinä vaiheessa, kun heräsin ajatukseen, että mikään ei tule koskaan olemaan valmista - en varsinkaan minä itse, myönnyin ajatukselle jälkikasvusta. Ongelma ei siis missään vaiheessa ole ollut lapsissa tai vanhemmuudessa, vaan siinä kuvassa, minkä nykynormit ovat lisääntymiselle maalanneet.
Moni on kysynyt - joskin aika hienovaraisesti - oliko tulevan mukulamme alullepaneminen vahinko. Kysymys viihdyttää minua, joskaan en ole siitäkään järin yllättynyt. Tähän olen hymähtäen vastannut kieltävästi. Ei, vaikka emme suunnitelleet hommaa kovin pitkälle, kyseessä ei ole vahinko. Minusta on yleensäkin jokseenkin ikävää kutsua ihmislasta vahingoksi, vaikka se vastaisikin totuutta. Ilmaus tuntuu siltä, että kasvavalla olennolla ei ole ihmisarvoa ja sen voi vaan pyyhkäistä elämästään kuin lattialle kaatuneen mehun.
Tämä saa minut tietenkin kuulostamaan siltä, että vastustan aborttia. En suinkaan. En vain itse lähtisi tekemään niin isoa toimenpidettä kovin heppoisin perustein. Erityisesti sen jättämät henkiset jäljet ovat ennalta-arvaamattomat, enkä usko, että itse olisin aivan sinut omien päätösteni kanssa jos moiseen ryhtyisin joskus. Uskallan myös väittää, että hedelmöittyminen ei voi missään tilanteessa olla täysin yllättävä vahinko. Melko umpiämpäri saa olla, että nykytasoisella seksivalistuksella eläisi vailla tietoa siitä, että panemisesta voi tulla lapsi. Näitäkin tapauksia kyllä löytyy, ihme kyllä. Lähes kaikki myös tietävät viimeistään tuoteselosteen luettuaan, että mikään ehkäisy ei ole sataprosenttinen. Siinä se sitten. Selibaatti on ainoa vaihtoehto pysyä poissa vanhemmuuden tieltä.
Toki, kukin tavallaan. Tehkööt suunnitelmiaan tai aborttejaan. Se ei ole minulta pois. Kunhan kukaan ei odota, että minä tekisin koskaan samalla tavalla. Tai malttaisin pitää suurta suutani kiinni, mitä moisiin toimiin ja ilmiöihin tulee.
Toki yllättyneisyys, hämmennyskin tässä tapauksessa, on ymmärrettävää ja jossain määrin perusteltua. Tässä maailmassa kun kaiken pitäisi nykyään olla niin valmista, että lapsia voisi ensin rauhassa ja ajan kanssa suunnitella ja sitten hankkia. Ennen perheen perustamista rakennetaan elämälle raamit: taloudellinen turva, varma ja pysyvä ura, asetutaan aloilleen. Sitten, kun ihan kaikki on kivasti järjestyksessä ja sukulaisetkin alkavat penätä perheenlisäystä, voidaan ujosti päästää ensimmäiset pumpulinpehmeät vauva-ajatukset maailmaan.
Nyt, anteeksi, oksensin juuri hieman suuhuni. Minä kun en ole koskaan ajatellut että lapsia hankitaan. En ole ajatellut, että suunnittelisin ja järjestelisin elämääni tuolla tavoin. Yleisesti ottaen kavahdan jo ajatusta seesteisestä, keskiluokkaisesta ja järjestelmällisestä elämästä, jossa tehdään kaikki oikein ja oikeassa järjestyksessä. Varmaan juuri siksi olen vielä hyvinkin vähän aikaa sitten miettinyt, etten väistämättä koskaan halua lapsia. Siinä vaiheessa, kun heräsin ajatukseen, että mikään ei tule koskaan olemaan valmista - en varsinkaan minä itse, myönnyin ajatukselle jälkikasvusta. Ongelma ei siis missään vaiheessa ole ollut lapsissa tai vanhemmuudessa, vaan siinä kuvassa, minkä nykynormit ovat lisääntymiselle maalanneet.
Moni on kysynyt - joskin aika hienovaraisesti - oliko tulevan mukulamme alullepaneminen vahinko. Kysymys viihdyttää minua, joskaan en ole siitäkään järin yllättynyt. Tähän olen hymähtäen vastannut kieltävästi. Ei, vaikka emme suunnitelleet hommaa kovin pitkälle, kyseessä ei ole vahinko. Minusta on yleensäkin jokseenkin ikävää kutsua ihmislasta vahingoksi, vaikka se vastaisikin totuutta. Ilmaus tuntuu siltä, että kasvavalla olennolla ei ole ihmisarvoa ja sen voi vaan pyyhkäistä elämästään kuin lattialle kaatuneen mehun.
Tämä saa minut tietenkin kuulostamaan siltä, että vastustan aborttia. En suinkaan. En vain itse lähtisi tekemään niin isoa toimenpidettä kovin heppoisin perustein. Erityisesti sen jättämät henkiset jäljet ovat ennalta-arvaamattomat, enkä usko, että itse olisin aivan sinut omien päätösteni kanssa jos moiseen ryhtyisin joskus. Uskallan myös väittää, että hedelmöittyminen ei voi missään tilanteessa olla täysin yllättävä vahinko. Melko umpiämpäri saa olla, että nykytasoisella seksivalistuksella eläisi vailla tietoa siitä, että panemisesta voi tulla lapsi. Näitäkin tapauksia kyllä löytyy, ihme kyllä. Lähes kaikki myös tietävät viimeistään tuoteselosteen luettuaan, että mikään ehkäisy ei ole sataprosenttinen. Siinä se sitten. Selibaatti on ainoa vaihtoehto pysyä poissa vanhemmuuden tieltä.
Toki, kukin tavallaan. Tehkööt suunnitelmiaan tai aborttejaan. Se ei ole minulta pois. Kunhan kukaan ei odota, että minä tekisin koskaan samalla tavalla. Tai malttaisin pitää suurta suutani kiinni, mitä moisiin toimiin ja ilmiöihin tulee.
maanantai 12. toukokuuta 2014
Mutsiksi vol. 1
Jep. Siitos on tapahtunut, kannan rakkauden hedelmää, "löydän elämälle uuden tarkoituksen" jne. mälämälä. Minusta tulee siis äiti. Mutsi, goddamn. Pyrin tästä lähtien keskittymään kirjoituksissani hiukan enemmän äitiyden tuomiin metkuihin (ja ehkä kirjoittamaan vähän useammin).
Mua on pitkään laiskottanut kirjoittaa. Inspiraatiota ei ole oikein löytynyt, eikä varsinkaan aiemmassa blogielämässäni toitottamiin superfood- ja treeniuutisiin. Jotkin elämänarvot ovat menneet raskautumisen myötä uusiksi ja liikunnasta ja ruoasta jatkuvasti paasaaminen on tuntunut turhalta.
Toki uusi, paisuva elämäni luo ihan uusia aspekteja tähän terveys- ja liikunta-asenteeseen. En vieläkään ihan hyvillä mielin mätä turpavärkkiini ihan mitä sattuu huttua (ainakaan aina) tai lötköttele sohvalla pleikkaria pelaten sen sijaan, että lähtisin kävelylle. Hups, nyt valehtelin. Teen juuri noin.
Pakko myöntää, että nyt raskauden puolivälissä (rv 20+5 tänä herran päivänä) alan yllättäen vähän kiinnostua ruoka- ja liikuntapolitiikasta alkuraskautta enemmän. Alussa kun tärkeää oli se, että naamariin sai tungettua jotain ja pahoinvointien poistuttua oli kiva mässätä, koska kerrankin saa. Nyt, kun puntarissa on +7 kg lähtöpainoon nähden ja kohta ei enää voi kävellä portaitakaan hengästymättä, alkaa terveellinen ruoka ja raskaalle sopiva liikunta yhtäkkiä kiinnostaa. Mutta niistä lisää seuraavassa tekstissä. Nyt kiskon kahvit ja omenat kitusiini ja hyppään fillarin selkään – vielä kun voin
.
Soromnoo!
Bonuksena ihana äitienpäiväruusu, jonka murunen mies mulle kiikutti eilen.
Mua on pitkään laiskottanut kirjoittaa. Inspiraatiota ei ole oikein löytynyt, eikä varsinkaan aiemmassa blogielämässäni toitottamiin superfood- ja treeniuutisiin. Jotkin elämänarvot ovat menneet raskautumisen myötä uusiksi ja liikunnasta ja ruoasta jatkuvasti paasaaminen on tuntunut turhalta.
Toki uusi, paisuva elämäni luo ihan uusia aspekteja tähän terveys- ja liikunta-asenteeseen. En vieläkään ihan hyvillä mielin mätä turpavärkkiini ihan mitä sattuu huttua (ainakaan aina) tai lötköttele sohvalla pleikkaria pelaten sen sijaan, että lähtisin kävelylle. Hups, nyt valehtelin. Teen juuri noin.
Pakko myöntää, että nyt raskauden puolivälissä (rv 20+5 tänä herran päivänä) alan yllättäen vähän kiinnostua ruoka- ja liikuntapolitiikasta alkuraskautta enemmän. Alussa kun tärkeää oli se, että naamariin sai tungettua jotain ja pahoinvointien poistuttua oli kiva mässätä, koska kerrankin saa. Nyt, kun puntarissa on +7 kg lähtöpainoon nähden ja kohta ei enää voi kävellä portaitakaan hengästymättä, alkaa terveellinen ruoka ja raskaalle sopiva liikunta yhtäkkiä kiinnostaa. Mutta niistä lisää seuraavassa tekstissä. Nyt kiskon kahvit ja omenat kitusiini ja hyppään fillarin selkään – vielä kun voin
.
Soromnoo!
tiistai 11. helmikuuta 2014
Ei hienostelua, rannareita.
Joka ikinen jannu ja mirmeli tietää, miltä tuntuu, kun iskee massiivinen mässyhimo. Joskus se kohdistuu tiettyyn ruokaan, joskus taas ihan mihin tahansa, missä on riittävästi rasvaa/sokeria/suolaa/you name it. Minäpä kaipasin tänään sipsejä, mutten suostunut vielä kaupassa jäämään mielitekojen vangiksi, vaan nappasin kasvissosekeiton ja painelin kotiin. Kotona ketutti ja pänni, missä sipsit?
Ratkaisu: tein itse ja säästin. Raksuista tuli jotain sipsien ja ranskalaisten a.k.a rannareiden väliltä, mutta aika pirun hyviä ne olivat silti. Kuvaa en ehtinyt napata, oli nälkä. Söin, olin onnellinen, vaikka aamulla on aivan satavarmasti suolapöhö. Ei kaduta!
Hipin superranusipsit:
(1 pienen, mutta nälkäisen tytön kokoinen annos)
Isohko peruna
Reilu loraus hyvää öljyä (niin että perunasuikaleet peittyvät)
0,5-1 kpl hyvää kasvisliemikuutiota (esim. reformi luomu) / haluamasi määrä suolaa ja mausteita
Ketsuppia tai dippiä tarjoiluun
Kaada öljy pannuun ja muhjuunna sormilla liemikuutio/mausteet hyvin öljyn sekaan. Vinkki: jos laitat kokonaisen liemikuution, varaudu tajunnanräjäyttävään suolaisuuteen. Pese peruna, kuori vain jos on pakko.Viipaloi peruna hyvin ohuiksi siipaleiksi haluamaasi malliin. Itse pistin potun ensin pitkittäin puoliksi ja sitten niinikään pitkittäin ranskalaismaisiksi, mutta ohuemmiksi viipaleiksi. Kuumenna öljy-mausteseos. Lykkää potaatit tasaisesti ruplattavaan öljyyn. Paistele ja kääntele, kunnes potut ovat kullanruskeita ja kutakuinkin rapsakoita. Nosta esim. reikäkauhalla talouspaperilla vuoratulle lautaselle. Anna jäähtyä, tsekkaa maku, mausta tarvittaessa. Nauti dippaillen ihan nyt mihin ikinä haluat. Juo pari litraa vettä, koska sipsit ovat niin suolaisia. Ole onnellinen.
Ratkaisu: tein itse ja säästin. Raksuista tuli jotain sipsien ja ranskalaisten a.k.a rannareiden väliltä, mutta aika pirun hyviä ne olivat silti. Kuvaa en ehtinyt napata, oli nälkä. Söin, olin onnellinen, vaikka aamulla on aivan satavarmasti suolapöhö. Ei kaduta!
Hipin superranusipsit:
(1 pienen, mutta nälkäisen tytön kokoinen annos)
Isohko peruna
Reilu loraus hyvää öljyä (niin että perunasuikaleet peittyvät)
0,5-1 kpl hyvää kasvisliemikuutiota (esim. reformi luomu) / haluamasi määrä suolaa ja mausteita
Ketsuppia tai dippiä tarjoiluun
Kaada öljy pannuun ja muhjuunna sormilla liemikuutio/mausteet hyvin öljyn sekaan. Vinkki: jos laitat kokonaisen liemikuution, varaudu tajunnanräjäyttävään suolaisuuteen. Pese peruna, kuori vain jos on pakko.Viipaloi peruna hyvin ohuiksi siipaleiksi haluamaasi malliin. Itse pistin potun ensin pitkittäin puoliksi ja sitten niinikään pitkittäin ranskalaismaisiksi, mutta ohuemmiksi viipaleiksi. Kuumenna öljy-mausteseos. Lykkää potaatit tasaisesti ruplattavaan öljyyn. Paistele ja kääntele, kunnes potut ovat kullanruskeita ja kutakuinkin rapsakoita. Nosta esim. reikäkauhalla talouspaperilla vuoratulle lautaselle. Anna jäähtyä, tsekkaa maku, mausta tarvittaessa. Nauti dippaillen ihan nyt mihin ikinä haluat. Juo pari litraa vettä, koska sipsit ovat niin suolaisia. Ole onnellinen.
torstai 23. tammikuuta 2014
Pakurit ja kolotukset
Tänään harmikseni minut yllättivät flunssa ja ikävä pääkipu (taas). Luulen, että pitkään mittaamattomana olleilla kilpirauhasarvoilla on osansa asiaan, koska flunssia on tänä syksynä ollut vähän turhan kanssa. Siispä marssin verikokeeseen heti huomenna. Tiedän, että myös melko runsaalla taipumuksellani stressata asioista vähän liikaa on vaikutusta vastustuskyvyn heikkenemiseen. Nyt olen kuitenkin pitkästä aikaa - vai pitäisikö sanoa vihdoin - ymmärtänyt kilpirauhasongelmien syy-seuraussuhteita ja vaikutuksia koko kehon kaikkeen muuhunkin toimintaan ja hyvinvointiin.
Yritin rauhoitella stressaavaa sieluani ja saada töitä tehtyä kipuiluista huolimatta parantavan ja herkullisen pakuriteen voimalla. Minun juomani näytti tältä:
Litran teepannullinen
Pakuria (jauheena) n. 1 tl, myös palasina käy
Tuoretta inkivääriä reilu palanen kuutioituna
Tuoretta kurkumaa pikkurillin kokoinen pala kuutioina
Sitruunamehua
Puolukkamehua (vähäsokerista, itsekeitettyä)
Pakureita, inkivääriä ja kurkumaa keittelin 10-15 minuuttia, kaadoin kuppiin ja viilensin sekä maustoin juoman puolukka- ja sitruunamehulla. Sinne meni koko pannullinen. Pakko myöntää, että sekä flunssa että stressi hälvenivät edes hetkeksi, joskin pääkipu palaili myöhemmin.
Yritin rauhoitella stressaavaa sieluani ja saada töitä tehtyä kipuiluista huolimatta parantavan ja herkullisen pakuriteen voimalla. Minun juomani näytti tältä:
Litran teepannullinen
Pakuria (jauheena) n. 1 tl, myös palasina käy
Tuoretta inkivääriä reilu palanen kuutioituna
Tuoretta kurkumaa pikkurillin kokoinen pala kuutioina
Sitruunamehua
Puolukkamehua (vähäsokerista, itsekeitettyä)
Pakureita, inkivääriä ja kurkumaa keittelin 10-15 minuuttia, kaadoin kuppiin ja viilensin sekä maustoin juoman puolukka- ja sitruunamehulla. Sinne meni koko pannullinen. Pakko myöntää, että sekä flunssa että stressi hälvenivät edes hetkeksi, joskin pääkipu palaili myöhemmin.
keskiviikko 22. tammikuuta 2014
Pizzaa, taiteita ja taitteita
Tässä pizzaa aamupalaksi mutustellessani muistin yhtäkkiä tämän blogin. Ironista. Lueskelin vanhoja juttujani joihinkin samaistuen, joistakin jo irtisanoutuen. Yhtä kaikki tuli sellainen olo, että voisin taas kirjoittaa. Aiemmin ruoka- ja liikuntapainotteisen sisällön rinnalle halusin tuoda jotain ihan muuta - jotain sellaista, joka kuvaa sielunelämääni tällä hetkellä. Toki ruoka ja liikunta ovat yhtä minulle rakkaita aiheita, mutta suhteeni niihin on muuttunut. Siitä lisää tuonnempana, mutta nyt siihen taukoon.
Olen ollut vuoden poissa. Se on hurja aika ja siinä ehtii tapahtua ihmiselle monenlaista. Minulla tapahtui ihmissuhdemuutoksia ja sen myötä muutto omaan koloon, hurjasti töitä ja niiden myötä uusia vastuita - sekä ikävää, mutta välttämätöntä kiirettä. Tapahtui myös musiikillinen noususuhdanne, ja haaveita toteutui. Toukokuussa 2013 syntyi akustinen folktrio Aino ja kyy. Olenkin viimeisimpiä kuunkiertojani viettänyt yhä enemmän taiteiden parissa: joulukuussa äänitimme ep:n ja sepä tulee pian ulos. Elämä on siis kerrassaan mallillaan.
Kaiken uuden ja ihanan keskellä piti kuitenkin vähän pohtia. Jossain vaiheessa syksyä, rankemman tilanteen edessä oli mietittävä tarkkaan, mitä elämältä oikeastaan kaipaa. Se mietintä on mulla vieläkin meneillään, mutta joitain asioita nappasin niistä hiljaisista keskiyön hetkistä kolkon takapihan varjoissa.
Tiedän, että haluan tehdä musiikkia, kirjoittaa runoja ja proosaa, maalata tauluja, tehdä toimittajan töitä, tanssia ja esiintyä. Tällä hetkellä teenkin ihan noita kaikkia. Tässä on vaan yksi epäkohta, jota en oikein sulata - jatkuva kiire. Olen kuitenkin aivan varma siitä, että en pystyisi valitsemaan yhtä uraa ja jatkamaan sillä loppuelämääni. Haluan tehdä ja kokea ja nähdä; eräs sanoi minulle, että ei ole kohdannut ketään, jolla on yhtä loppumaton tiedonjano. Ehkä hän oli oikeassa, itse muuttaisin tuon kyllä taidonjanoksi.
Tämän piirteen olen havainnut itsessäni myös liikunnan puolelta - haluan kokeilla kaikkea. Siis ihan kaikkea. Innostuin parkourista, akrobatiasta ja tankotanssista, uusin intoiluni on crossfit. Mutta kun pitäisi valita. Kaikkea ei ehdi eikä voi saada. Toisaalta olenkin oppinut ottamaan rennommin monen asian suhteen, mutta silti haalin itselleni jos jonkinlaista tekemistä jatkuvasti.
Tämän vuoden haasteenani olkoon siis valinnan opetteleminen ja elämän järkevä rytmittäminen - vaikka se kuulostaakin kammottavalta. Olen tunteillakäyvä innostuja ja sitä tulen aina olemaankin, mutta rakastamillaankin asioilla voi polttaa itsensä loppuun, jos kerää liikaa tekemistä. Muista, Katariina: älä polta itseäsi loppuun enää.
Olen ollut vuoden poissa. Se on hurja aika ja siinä ehtii tapahtua ihmiselle monenlaista. Minulla tapahtui ihmissuhdemuutoksia ja sen myötä muutto omaan koloon, hurjasti töitä ja niiden myötä uusia vastuita - sekä ikävää, mutta välttämätöntä kiirettä. Tapahtui myös musiikillinen noususuhdanne, ja haaveita toteutui. Toukokuussa 2013 syntyi akustinen folktrio Aino ja kyy. Olenkin viimeisimpiä kuunkiertojani viettänyt yhä enemmän taiteiden parissa: joulukuussa äänitimme ep:n ja sepä tulee pian ulos. Elämä on siis kerrassaan mallillaan.
Kaiken uuden ja ihanan keskellä piti kuitenkin vähän pohtia. Jossain vaiheessa syksyä, rankemman tilanteen edessä oli mietittävä tarkkaan, mitä elämältä oikeastaan kaipaa. Se mietintä on mulla vieläkin meneillään, mutta joitain asioita nappasin niistä hiljaisista keskiyön hetkistä kolkon takapihan varjoissa.
Tiedän, että haluan tehdä musiikkia, kirjoittaa runoja ja proosaa, maalata tauluja, tehdä toimittajan töitä, tanssia ja esiintyä. Tällä hetkellä teenkin ihan noita kaikkia. Tässä on vaan yksi epäkohta, jota en oikein sulata - jatkuva kiire. Olen kuitenkin aivan varma siitä, että en pystyisi valitsemaan yhtä uraa ja jatkamaan sillä loppuelämääni. Haluan tehdä ja kokea ja nähdä; eräs sanoi minulle, että ei ole kohdannut ketään, jolla on yhtä loppumaton tiedonjano. Ehkä hän oli oikeassa, itse muuttaisin tuon kyllä taidonjanoksi.
Tämän piirteen olen havainnut itsessäni myös liikunnan puolelta - haluan kokeilla kaikkea. Siis ihan kaikkea. Innostuin parkourista, akrobatiasta ja tankotanssista, uusin intoiluni on crossfit. Mutta kun pitäisi valita. Kaikkea ei ehdi eikä voi saada. Toisaalta olenkin oppinut ottamaan rennommin monen asian suhteen, mutta silti haalin itselleni jos jonkinlaista tekemistä jatkuvasti.
Tämän vuoden haasteenani olkoon siis valinnan opetteleminen ja elämän järkevä rytmittäminen - vaikka se kuulostaakin kammottavalta. Olen tunteillakäyvä innostuja ja sitä tulen aina olemaankin, mutta rakastamillaankin asioilla voi polttaa itsensä loppuun, jos kerää liikaa tekemistä. Muista, Katariina: älä polta itseäsi loppuun enää.
maanantai 14. tammikuuta 2013
Kroppa peilin koristeena?
Pitkän hiljaisuuden jälkeen tulin kertomaan teille jokunen aika sitten lopullisesti oivaltamani asian. Sen saatteeksi myönnän, että loppuvuoden treenit menivät enemmän tai vähemmän piparinmurusiksi – en ole harrastanut tavoitteellista liikuntaa hetkeen. Kävin muutaman kerran kuntosalilla haisemassa, tein tuttavuutta cross trainerin kanssa, vaeltelin luonnossa, kävin töissä (pomppulinnassa pomppiminen on äärimmäisen hikoiluttavaa menoa), mutta varsinaista motivaatiota ei urheiluun meinannut enää löytyä. Sen vähän, mitä tein, tein koska täytyis vähän liikkua ja ettei maha paisuisi.
Jälkeenpäin noita syitä miettiessäni pudistelen päätäni surullisena, tähän on taas tultu. Liikun, ettei musta tulisi läskiä. Syön vähemmän, jos en liiku. Kaiken pointtina on ulkonäkö. Tiedän myöskin, etten varmasti ole ainoa, joka ajattelee tai on ajatellut pääasiassa sitä, miltä keho näyttää. Niin kovasti kun meninkin syksyllä vannomaan, että "nyt liikun vain hyvän olon vuoksi", päädyin moiseen.
Haastelin tässä taannoin Jyväskylän Parkour Akatemian tyyppien kanssa. Aihe ei suoranaisesti ollut sama, mutta rivien välistä päättelin, että yleismentaliteettina näillä kavereilla on (lajinsakin sanelemana) saada aikaan mahdollisimman sulava liike. Kokea, mihin mihin ihmisvartalo pystyy. Havahduin miettimään: mitä tekee kauniilla vartalolla, jos se ei toimi? Esteetikko varmaan vastaisi, että sitä on mukava katsella. Harmi vaan, semmoinen ei riitä minulle enää.
Syömishäiriöiden kanssa kamppailleena (toisinaan edelleen kamppailevana) tiedän, että on äärimmäisen vaikea omaksua toimivan vartalon käyttäytymismalli ja opetella keskittymään ulkonäön sijaan juuri siihen kaikkeen muuhun hienoon omassa kropassaan. On toki ihanaa nauttia siitä, kun oma kroppa näyttää upealta, mutta eikö se olisi vielä suurempi ilo, jos se myös pystyisi mielettömiin asioihin? Toimiva vartalo lienee myös hyvä motivaattori terveellisiin elämäntapoihin.
Ehkä tämä asia on jollekin itsestäänselvyys. Minulle se ei ole ollut. Siksi olenkin suunnattoman tyytyväinen, että tajusin sen nyt. Tästä pisteestä on vielä matkaa Kehoni on temppelini -ajatteluun, mutta minulla on aikaa.
Jälkeenpäin noita syitä miettiessäni pudistelen päätäni surullisena, tähän on taas tultu. Liikun, ettei musta tulisi läskiä. Syön vähemmän, jos en liiku. Kaiken pointtina on ulkonäkö. Tiedän myöskin, etten varmasti ole ainoa, joka ajattelee tai on ajatellut pääasiassa sitä, miltä keho näyttää. Niin kovasti kun meninkin syksyllä vannomaan, että "nyt liikun vain hyvän olon vuoksi", päädyin moiseen.
Haastelin tässä taannoin Jyväskylän Parkour Akatemian tyyppien kanssa. Aihe ei suoranaisesti ollut sama, mutta rivien välistä päättelin, että yleismentaliteettina näillä kavereilla on (lajinsakin sanelemana) saada aikaan mahdollisimman sulava liike. Kokea, mihin mihin ihmisvartalo pystyy. Havahduin miettimään: mitä tekee kauniilla vartalolla, jos se ei toimi? Esteetikko varmaan vastaisi, että sitä on mukava katsella. Harmi vaan, semmoinen ei riitä minulle enää.
Syömishäiriöiden kanssa kamppailleena (toisinaan edelleen kamppailevana) tiedän, että on äärimmäisen vaikea omaksua toimivan vartalon käyttäytymismalli ja opetella keskittymään ulkonäön sijaan juuri siihen kaikkeen muuhun hienoon omassa kropassaan. On toki ihanaa nauttia siitä, kun oma kroppa näyttää upealta, mutta eikö se olisi vielä suurempi ilo, jos se myös pystyisi mielettömiin asioihin? Toimiva vartalo lienee myös hyvä motivaattori terveellisiin elämäntapoihin.
Ehkä tämä asia on jollekin itsestäänselvyys. Minulle se ei ole ollut. Siksi olenkin suunnattoman tyytyväinen, että tajusin sen nyt. Tästä pisteestä on vielä matkaa Kehoni on temppelini -ajatteluun, mutta minulla on aikaa.
 |
keskiviikko 10. lokakuuta 2012
Jumien karkoitusoperaatio
Nyt, rakkaat lukijatoverit, tarvitsen apuanne ja niksejänne treenijumien karkoitukseen.
Minulla menee jokaisen treenin jälkeen vähintään pohkeet, yleensä myös selkä ja vuorotellen mikä tahansa muu lihasryhmä jumiin. Seuraavan päivän urheilu tehdään hampat irvessä ja paikat ovat taas entistäkin kipeämmät – puhumattakaan siitä että kävelen kaksi päivää kuin jalkani olisivat tönkkösuolatut muikut. Tämä tapahtuu lähes poikkeuksetta venyttelystä, saunasta ja kaksilahkeisystävän pakottamisesta hieromaan mun kipeitä lihaksiani huolimatta. Nyt siis vinkkejä kehiin! Nostatteko jalat ylös? Vedättekö magnesiumia? Venyttelettekö koko loppuillan? Jotain muuta?
Itse olen kokeillut noita kaikkia, mutta teho ei ole ainakaan vielä kummoisempi. Venyttely helpottaa hetkeksi, jalkojen ylös nostaminen on muuten vaan kivaa ja magnesium - jos ei muuta, antaa hyvän yöunen.
Sillä välin, vinkkejä kehiin.
Minulla menee jokaisen treenin jälkeen vähintään pohkeet, yleensä myös selkä ja vuorotellen mikä tahansa muu lihasryhmä jumiin. Seuraavan päivän urheilu tehdään hampat irvessä ja paikat ovat taas entistäkin kipeämmät – puhumattakaan siitä että kävelen kaksi päivää kuin jalkani olisivat tönkkösuolatut muikut. Tämä tapahtuu lähes poikkeuksetta venyttelystä, saunasta ja kaksilahkeisystävän pakottamisesta hieromaan mun kipeitä lihaksiani huolimatta. Nyt siis vinkkejä kehiin! Nostatteko jalat ylös? Vedättekö magnesiumia? Venyttelettekö koko loppuillan? Jotain muuta?
Itse olen kokeillut noita kaikkia, mutta teho ei ole ainakaan vielä kummoisempi. Venyttely helpottaa hetkeksi, jalkojen ylös nostaminen on muuten vaan kivaa ja magnesium - jos ei muuta, antaa hyvän yöunen.
 |
| Macaa alkuperäisessä muodossaan. Kuva: www.superfoodit.com Seuraava kokeiluni on Maca- juuresta tehty jauhe, joka lupailee huikeaa ravintoarvoa, stressinlievitystä ja urheilukestävyyden lisäämistä. Eikös tuo kestävyyden lisääminen voisi tarkoittaa myös palautumisen nopeutumista? (Iloinen yllätys itselleni myös se, että Maca voi lähteiden mukaan lievittää kilpirauhasvaivoja, itse kun kärsin vajaatoiminnasta.) Tietoa Macasta löydät täältä. Pidän kokeiluani yllä ja kertoilen sitten, auttoiko pulveri lihasjumeihin. |
Sillä välin, vinkkejä kehiin.
tiistai 9. lokakuuta 2012
Energiaa! Keppijumppaa! Zumbaaruokaakaikkee!
Repsahdukset ovat mennyttä ja muinaista aikaa, taas puhuvat kaunista kieltänsä liike ja puhdas ravinto.
Ehkä viime viikon viineilyt ja herkuttelut peräti lisäsivät intoa – jopa liiallisuuksiin asti. Innostuin kokeilemaan ruokapäiväkirjaa ja näppäränä tyttönä lykkäsin kaikki syömäni ravinnot kalorilaskuriin saakka. Sinänsä ihan tervettä tajuta suunnilleen paljonko kuluttaa ja syö, mutta samantien pistin syömiseni niin tarkkaan syyniin, että piti jo toppuutella itseään: "Katariina, sä syöt ihan terveellisesti ja sopivia määriä – ei, et syö liikaa hiilareita kun liikut paljon.. jne." Kaloreiden laskeminen jäänee siis pannaan vähäksi aikaa, jatkukoon rento hyvinsyöminen. (Menneisyydestä nimittäin löytyy surullinen syömishäiriötausta, niihin aikoihin en tykkäisi palata.)
Jumppaustsemppauksesta olen kuitenkin mielissäni. Sunnuntaina riipaisin juoksumatolla harjoitusta Cooperin testiä varten ja salin puolella treeniä oman kehon painolla. Eilen tuttuun tapaan zumbailtiin ja kokelinpa myös Toning-tuntia. Toningissa meno oli mukavan reipas, joskin olisin ehkä kaivannut hitusen suurempaa vastusta joihinkin lihaskunto-osuuksiin. Kilon painot eivät aivan riittäneet tuomaan mukavia polttoja lihasmassaani. Hauikset teinkin kolmen kilon painoilla – se myös tuntui. Ehdottomasti suuntaan uudelleen, puolen tunnin pyrähdykset sekä zumbailua, että lihaksikkaampaa kiinteytystä muodostivat hyvän kombon.
Tänäänkin on ollut kokeilupäivä, kun toverini Erja houkutteli minut Energy- ja Vahva selkä -puolituntisille. Energy tarjosi juuri sitä, mitä jo nimikin lupailee: energistä ja sykettä nostattavaa jumppaa. Ensimmäisten kappaleiden jälkeen taisin jo hikoilla kuin possu, mutta jaksoin kuin jaksoinkin aerobisen haasteen loppuun saakka. Itse olen enemmän tanssillisten tuntien kuin perusaerobicin ystävä, joten siinä mielessä Energy häviää esim. Zumballe. Hauskaa oli ja hiki tuli joka tapauksessa, eli vallankin kelpo tunti.
Vahva selkä oli minulle – nuoruudesta saakka selkäongelmaiselle – mainio tunti. Kevyempien keppijumppaosioiden ja rankempien lihaskuntojen yhdistely teki tunnista sopivan raskaan, mutta syketunnin jälkeen rauhoittavan, vaikka puolessa välissä tuntia puhjennut allergiakohtaus verotti omaa toimintakykyä hieman. Onneksi kestin senkin tunnin loppuun pärskien ja silmät vuotaen, nyt olen onnellisesti saanut allergianappia naamariin ja päässyt kotiin ihanien salaattiatrioiden äärelle. (Onneksi en ole laihduttaja, en pystyisi siihen ollessani näinkin ilmiömäinen kokki.)
Pysytään terveinä!
sunnuntai 7. lokakuuta 2012
Kilometriteksti repsahduksista ja tekosyistä
 |
| Onneksi olen edes tyylikäs. kuva: ladonnadelvino.com |
Myönnettävähän se on: mättö- ja viinilakko katkesi onnettomasti oman ajatuskiemurtelun aiheuttamaan pohteeseen: "Onko moisessa kieltäytymisessä mitään järkeä?" Kuten yleensä, onnistuin ylipuhumaan itseni ja tulin tulokseen, että kieltäytyminen on vain itsensä rajoittamista.
Perjantaina oli kyllä oikein hauskaa, Vakiopaineessa kuunneltiin ensin Lajitovereita, sitten siirryttiin Lutakkoon ja Kauko Röyhkän pariin. Aivan mainioita molemmat keikat. Eilen katselimme leffaa ja pelailimme Tekkeniä porukalla, hauskaa sekin siis – vaikka sipsien syöminen turhaa olikin.
Tänään on laiskottanut, kiukuttanut ja tuskastuttanut kaikki. Paitsi väsymys ja ärtymys, myös yhtäkkiä tupsahtaneet iho-ongelmat lienevät seurausta äkillisestä epäterveellisyyspuuskastani. Ymmärtäisin oman toimintani, mikäli ihan oikeasti nauttisin esimerkiksi humalatilasta tai roskaruoasta. Mutta kun en tykkää, en nauti. Nyt lienee taas siis itsetutkiskelun paikka - syitä epäterveellisille elämäntavoille. Täytyy sukeltaa syvälle ja kaivaa tekosyyt juurineen pihalle.
Tekosyy no. 1
Viini on boheemin ravinto
Tietyllä tavalla viehätyn ajatuksesta boheemista taiteilijaelämästä; päivärytmi nurinpäin, punaviiniä kuluu samaan tahtiin kuin oman kulttuurituotoksen kirvoittamia kyyneleitä, rahaa ei ole, koska taiteilija saa sielunravintonsa kurjuudesta (ja on käyttänyt kaikki rahansa siihen punkkuun)... jne. Itsekin hairahdan moiseen käyttäytymiseen inspiraationlähteenä toisinaan. Ainoa, varsin paradoksaalinen ongelma on se, että moinen tyyli on silkka yleistys, enkä henkilökohtaisesti usko sen tekevän ketään pidemmän päälle onnelliseksi, eikä tuollainen kirvoita inspiksiäkään kummemmin kuin jokin muu keino. Tekosyy kumottu.
Tekosyy no. 2
Sosiaalinen baaripörriäinen
Minulla on hauskanpitäjän imago. Tykkään kapakkakulttuurista ja juhlimisesta. Väite: "Jos en juo kekkereissä, minua pidetään yhtäkkiä tylsänä. Pian en saa kutsua mihinkään juhliin."
Tämä on harhaluulo ja ihan täyttä skeidaa, näkeehän sen. Minulta löytyy esim. absolutistiystäviä tai sellaisia, jotka juovat vain yhden maun vuoksi ja bailaavat samaan tahtiin kuin känniset kaverit. Eikä seuraavana aamuna ole krapulaa. Nämä tyypit myös kutsutaan kekkereihin kuten muutkin. En usko, että minusta pidetään vain siksi, koska jaksan bailata. Tekosyy kumottu.
Tekosyy no. 3
Tiukkapipo ei mässää
Monet pitävät kovin terveellisesti syöviä ja liikunnallisia ihmisiä helposti tiukkapipoina, jotka eivät suvaitse minkäänlaista herkuttelua. Itsekin sorrun moiseen aika usein, enkä todellakaan halua profiloitua tiukistelevaksi mutrunaamaksi, joka katsoo herkuttelijoita nenänvarttaan pitkin. Totta kai minä pidän hyvästä ruuasta ja – kuten jo miljoonaan kertaan mainittua – viinistä.
Siltikään karkkipussi ja kahdeksan siideriä eivät vastaa käsitystäni herkuttelusta. Pidän niitä turhina. Minulle herkkuja ovat hyvin tehty, juhlavampi kunnon ruoka, luomulakritsi tai laadukas raakasuklaa. Niin ällöttävän teennäiseltä kuin moinen kuulostaakin, se on minun makutottumukseni. Nykyään mässäilyä korostetaan jopa röyhkeästi nautintona, koska purilaiset ja sokeripommit pitää saada myytyä. Siihen on todella helppo mennä mukaan, niin minullekin on käynyt. (Enkä tässä nyt tarkoita, että karkkipusseista nauttivat olisivat aivopestyjä lampaita. Minä olen ollut.) Tekosyy kumottu.
Tekstistä tuli nyt jo niin pitkä, että taidan jatkaa tekosyiden puintia myöhemmin. Seuraavaksi suuntaan kumoamaan morkkistani salille, mikäli kroppa antaa myöten. Sitten syön seitanpaistia, salaattia ja valkosipuliperunaporkkanoita.
tiistai 2. lokakuuta 2012
Hönön tytön hönöpäivä
Trololo Man – Trololo Song
Koko päivä yhtä trololoa! Kuuppa kumisee onttouttaan viikonlopun mittaisen kuoroleirin jäljiltä. Oma blondius tuli todistettua paitsi leirillä, myös sen jälkitiloissa arkielämässä. Onneksi aina ei tarvitse olla parhaimmillaan – kun on antanut kaikkensa sävelkuluille ja yhteissoinnille, voi palautua päivän, pari.
Koska tänään mikään järkevä ajatustyö ei sujunut, nukuin päiväunet eli yhden tapaamisen ohi. Heräsin kuitenkin ajoissa ehtiäkseni Zumbaksi lopulta vaihtuneelle alunperin Step-tunnille ja Coreen. Erittäin hyvä valinta, sain purettua ylitsepursuavaa, valjastamatonta energiaani oikein lahjakkaasti ja nyt sekä vatsa- että jalkalihakset kiittävät.
Core-tunnin jälkeen tallustin tavalliseen tapaan muina naisina pukuhuoneeseen, kunnes huomasin jotain kummallista. Oikeaan käpälääni oli jäänyt viiden kilon levypaino, jonka olin ilmeisesti autuaasti ottamassa mukaan kotiin. Nöyränä tyttönä hiippailinkin viemään punnuksen takaisin ennen seuraavan tunnin alkua.
Uskallan osittain syyttää tämänpäiväistä tahatonta kahvittomuttani. En ole saanut päivittäistä kofeiininarkkiannostani täyteen, että pystyisin keskittymään kunnolla. Huomenna sitten, pistin elämän risaiseksi, homman isolleen, ranttaliksi, kolikot tiskiin jne. ja ostin peräti kaksi pakettia sumppia. Meidän kommuunilukaalissamme moinen määrä kestää arviolta kaksi päivää.
Päivän ravitsemuksessa ei ole suurempaa riemuittavaa, aamupalana/lounaana toimi porkkanoilla ja sipulilla jalostettu vegaaninen hernesoppa ja "kaikkea mitä kaapista löytyy" (eli salaattia, marjoja, kuivahedelmiä ja inkivääriä) -smoothie. Tykönä ruisleipää. Treenin jälkeen haukkasin seitan-sipuli-porkkanamössöä, ruisleipää valkosipuliöljyllä ja ystävän tuomia kuivahedelmiä. Huomaa, että on kuun loppu, kun tyhjentelen kaappeja ja kelpuutan kaiken, mikä ei vauraasen alkukuun aikaan kelpaisi.
Nyt kuitenkin toivottelen kauniit unet ja lähden sänkyyn mötköttämään ja etsimään unta. Jos moinen ei löydy, killitän varmaan jotain hömppää koko yön näyttäen koko lailla samalta kuin tänään muutenkin:
Koko päivä yhtä trololoa! Kuuppa kumisee onttouttaan viikonlopun mittaisen kuoroleirin jäljiltä. Oma blondius tuli todistettua paitsi leirillä, myös sen jälkitiloissa arkielämässä. Onneksi aina ei tarvitse olla parhaimmillaan – kun on antanut kaikkensa sävelkuluille ja yhteissoinnille, voi palautua päivän, pari.
Koska tänään mikään järkevä ajatustyö ei sujunut, nukuin päiväunet eli yhden tapaamisen ohi. Heräsin kuitenkin ajoissa ehtiäkseni Zumbaksi lopulta vaihtuneelle alunperin Step-tunnille ja Coreen. Erittäin hyvä valinta, sain purettua ylitsepursuavaa, valjastamatonta energiaani oikein lahjakkaasti ja nyt sekä vatsa- että jalkalihakset kiittävät.
Core-tunnin jälkeen tallustin tavalliseen tapaan muina naisina pukuhuoneeseen, kunnes huomasin jotain kummallista. Oikeaan käpälääni oli jäänyt viiden kilon levypaino, jonka olin ilmeisesti autuaasti ottamassa mukaan kotiin. Nöyränä tyttönä hiippailinkin viemään punnuksen takaisin ennen seuraavan tunnin alkua.
Uskallan osittain syyttää tämänpäiväistä tahatonta kahvittomuttani. En ole saanut päivittäistä kofeiininarkkiannostani täyteen, että pystyisin keskittymään kunnolla. Huomenna sitten, pistin elämän risaiseksi, homman isolleen, ranttaliksi, kolikot tiskiin jne. ja ostin peräti kaksi pakettia sumppia. Meidän kommuunilukaalissamme moinen määrä kestää arviolta kaksi päivää.
Päivän ravitsemuksessa ei ole suurempaa riemuittavaa, aamupalana/lounaana toimi porkkanoilla ja sipulilla jalostettu vegaaninen hernesoppa ja "kaikkea mitä kaapista löytyy" (eli salaattia, marjoja, kuivahedelmiä ja inkivääriä) -smoothie. Tykönä ruisleipää. Treenin jälkeen haukkasin seitan-sipuli-porkkanamössöä, ruisleipää valkosipuliöljyllä ja ystävän tuomia kuivahedelmiä. Huomaa, että on kuun loppu, kun tyhjentelen kaappeja ja kelpuutan kaiken, mikä ei vauraasen alkukuun aikaan kelpaisi.
Nyt kuitenkin toivottelen kauniit unet ja lähden sänkyyn mötköttämään ja etsimään unta. Jos moinen ei löydy, killitän varmaan jotain hömppää koko yön näyttäen koko lailla samalta kuin tänään muutenkin:
torstai 27. syyskuuta 2012
Rakas ruoka ja suloinen olo
Hämmentävää, miten pienillä muutoksilla saa aikaan tuloksia hyvin nopeasti. Huomaan muutaman päivän jatkuneen keho- ja ajatuspuhdistautumiseni selkeästi toimivan niin kropan kuin mielen rauhoittamiseen. Olo kevyempi ja vatsan seutu litteämpi. En tiedä kuvittelenko, mutta ihokin näyttää kirkastuneen - ilme on ainakin kirkkaampi. Kombucha-juomakokeilusta en uskalla parin päivän sanoa vielä sen kummempia, ainakaan se ei ole tuntunut pahalta. Vatsa ei ehkä osoita mieltään yhtä kiivaasti kuin ennen.
Tänään olen nauttinut brunssin ja yrittänyt saada vähän tekemättä jääneitä hommi hoidettua samalla. Maittava murkina helpottaa tuntuvasti rästistressin sietämättömyyttä. Muistin taas flunssaisena ja ruokahaluttomana smoothien voittamattomuuden, moiseen kun voi lykätä aika lailla mitä vaan. Tämän aamun pirtelöstä (joka kyllä muistutti vähän enemmän jäätelöä) tuli hieman liian makea, mutta tiedänpähän ensi kerralla vähentää hunajan määrää. Suunnitelmissa on kokeilla smoothieta, johon lisään pinaattia, mulla kun meinaavat rauta-arvot olla aika matalalla.
Tänään olen nauttinut brunssin ja yrittänyt saada vähän tekemättä jääneitä hommi hoidettua samalla. Maittava murkina helpottaa tuntuvasti rästistressin sietämättömyyttä. Muistin taas flunssaisena ja ruokahaluttomana smoothien voittamattomuuden, moiseen kun voi lykätä aika lailla mitä vaan. Tämän aamun pirtelöstä (joka kyllä muistutti vähän enemmän jäätelöä) tuli hieman liian makea, mutta tiedänpähän ensi kerralla vähentää hunajan määrää. Suunnitelmissa on kokeilla smoothieta, johon lisään pinaattia, mulla kun meinaavat rauta-arvot olla aika matalalla.
Aamiaisbrunssi á la Rotta:
Iso lasi vettä
Lasillinen Kombucha-juomaa
Kupillinen kahvia mustana
Marjasmoothie:
- 1-2 dl punaherukoita (tai muita marjoja pakkasesta)
- n. 1 dl maustamatonta soijajogurttia
- pieni kourallinen kurpitsansiemeniä
- 1 tl maca-jauhetta
- 1-2 tl luomuhunajaa
- pieni kourallinen kaakaonibsejä
(ohessa linkit tuotteisiin.)
Olen aivan hullaantunut ainakin Ekolosta saataviin suolaisiin, näkkileipää muistuttaviin raakakekseihin sekä erilaisiin kasvislevitteisiin ja -tahnoihin. Meinaavat vaan olla kovin kalliita, pirulaiset. Siksi kärkynkin aina alennuksia, nuokin mainitsemani tuotteet taisin ostaa puoleen hintaan kun päiväykset huusivat hoosiannaa. Suosittelen silti kokeilemaan, ovat nimittäin vallan herkullisia. (HOX: Näppärä tyyppi kuivattaa keksinsä ja muussaa tahnansa itse!)
Seuraavaksi lykkään harvinaisen pirteän olemukseni salille ja palaan sitten jämähommien pariin. Pakko nauttia nyt urheilusta, kun flunssa on lähes selätetty. En tiedä, kuinka maltan treenata vielä tänään maltillisesti, etten sairastuisi viheliäiseen jälkitautiin. Käyhän se itsekurin näinkin päin – kehittää pinnaa, jos ei lihaksia.
p.s. Salin jälkeen saa papusoppaa, om nom ja NOM!
p.p.s. Vaikken olekaan raakaruokailija, innostuin tästä:
tiistai 25. syyskuuta 2012
Puhdistus (ei se Sofi Oksasen kirja)
Eilen olin jumppahirmu ja remontti-Riina, sitten iski lenssupeto. En tosiaankaan tiedä mikä on vastustuskyvyssäni vikana, mutta taas on tyttö syvällä pedin tai ainakin nojatuolin pohjalla. Jos moisesta jotain hyvää pitää keksiä, niin ainakin opin pysähtymään. Kroppa tuntuu selkeästi ilmoittavan, että viime aikoina toteutunut työn, harrastusten, kiireurheilun ja yökukkumisten kombinaatio ei sovi eikä käy sille. Pakko rauhoittua. Hiton vaikeaa se tuntuu olevan kaltaiselleni turbojänikselle, mutta joskus pitää opetella uusia temppuja.
Vaikka pyrinkin rauhoittumaan, en aio pakottaa itseäni kotoilijaksi, koska olen kuitenkin melkoisen viipottavaa sorttia. Totesinkin, että tähän kohtaan sopii kokeilla pitkään ajatuksissa kypsynyttä elämäntaparemonttia. En suinkaan aio ruveta millekään dieetille, koska se on mielestäni lähinnä itsensä kiduttamista, mutta syynään ruoka-, liikunta- ja yleisiä elämistottumuksiani vähän puhtaampaan suuntaan ja kokeilen, mikä omalle kropalle sopii. Saatan kokeilumielessä testailla myös joitakin kehon puhdistusta lupailevia tuotteita, joista sitten kertoilen tänne kokemuksiani.
Tässä suuntaviivat puhdistukselleni:
1) Ei alkoholia (eikä muita päihteitä)
2) Vähemmän kahvia, enemmän (yrtti-, vihreää, valkoista) teetä
– Olen kahvinarkkari. Aamuni ei käynnisty ilman kupposta ja kahvia menee huomaamatta lukuisia saavillisia päivässä. Tavoitteena pystyä juomaan kahvia nautinnon, ei tarpeen vuoksi.
3) Ei valkoista sokeria/viljaa, prosessoituja elintarvikkeita tai synteettisiä lisäaineita
vs. enemmän raakaruokaa, vihreämmin ja monipuolisemmin
– Mahdollisuuksien mukaan.
4) Liikuntaa ja lepoa sopivassa suhteessa
– Ihan perusjuttuja, mutta yllättävän vaikeita. Monesti olen löytänyt itseni salilta, vaikka olisi väsyttänyt ja toisinpäin.
Katsotaan miten hipin käy. Ostin myös heräteostoksena Ekolosta D-TOX kombucha-juoman, joka lupaa puhdistaa, virkistää ja raikastaa. Yleensä olen aika skeptinen moisten suhteen, mutta tuotteen lyhyt ainesosaluettelo vaikutti jokseenkin luotettavalta ja terveysvaikutukset järjellä perusteltavilta. En odota nesteeltä ihmeitä, mutta kerron mitä tapahtuu kun putelin aukaisen. Tuotekuvaus täältä.
Loppuun vielä eilisen ainakin jalkojen suhteen jämäksi jääneen salitreenin speksit:
Vaikka pyrinkin rauhoittumaan, en aio pakottaa itseäni kotoilijaksi, koska olen kuitenkin melkoisen viipottavaa sorttia. Totesinkin, että tähän kohtaan sopii kokeilla pitkään ajatuksissa kypsynyttä elämäntaparemonttia. En suinkaan aio ruveta millekään dieetille, koska se on mielestäni lähinnä itsensä kiduttamista, mutta syynään ruoka-, liikunta- ja yleisiä elämistottumuksiani vähän puhtaampaan suuntaan ja kokeilen, mikä omalle kropalle sopii. Saatan kokeilumielessä testailla myös joitakin kehon puhdistusta lupailevia tuotteita, joista sitten kertoilen tänne kokemuksiani.
Tässä suuntaviivat puhdistukselleni:
1) Ei alkoholia (eikä muita päihteitä)
– Alkoholinkäyttöni on viime aikoina ollut turhan tiheää - lähinnä iloisten opiskelijabileiden, jamien ilmaisen punaviinin ja oman loppasuisuuden ansiosta. Aion olla kuukauden (oman halun mukaan ehkä pidempään) täysin alkoholiton ja siirtyä sitten hiljalleen kohtuukäyttöön. (Se nyt on sanomattakin selvää, että tupakka on suurin ja pahin synti, joten en aio selvittää sen pannaan julistamista enempää.)
Tässä kohtaa haluaisin myös opetella käymään kapakoissa juomatta. Koska kapakoissa on kivaa.
2) Vähemmän kahvia, enemmän (yrtti-, vihreää, valkoista) teetä
– Olen kahvinarkkari. Aamuni ei käynnisty ilman kupposta ja kahvia menee huomaamatta lukuisia saavillisia päivässä. Tavoitteena pystyä juomaan kahvia nautinnon, ei tarpeen vuoksi.
3) Ei valkoista sokeria/viljaa, prosessoituja elintarvikkeita tai synteettisiä lisäaineita
vs. enemmän raakaruokaa, vihreämmin ja monipuolisemmin
– Mahdollisuuksien mukaan.
4) Liikuntaa ja lepoa sopivassa suhteessa
– Ihan perusjuttuja, mutta yllättävän vaikeita. Monesti olen löytänyt itseni salilta, vaikka olisi väsyttänyt ja toisinpäin.
Katsotaan miten hipin käy. Ostin myös heräteostoksena Ekolosta D-TOX kombucha-juoman, joka lupaa puhdistaa, virkistää ja raikastaa. Yleensä olen aika skeptinen moisten suhteen, mutta tuotteen lyhyt ainesosaluettelo vaikutti jokseenkin luotettavalta ja terveysvaikutukset järjellä perusteltavilta. En odota nesteeltä ihmeitä, mutta kerron mitä tapahtuu kun putelin aukaisen. Tuotekuvaus täältä.
Loppuun vielä eilisen ainakin jalkojen suhteen jämäksi jääneen salitreenin speksit:
Lämmittely 15 min. Crosstrainerilla, intervalleja
Yläselkä 1. sarja 20 kg, loput 17,5 kg 3 x 12 toistoa
Rinta 1. sarja 20 kg, loput 15 kg 3 x 12 toistoa
Hauiskääntö + rinnaltanosto (?) 5 kg 3 x 15 toistoa
Vatsat (siinä laitteessa missä roikutaan, en tiedä nimeä) 3 x max.
Vatsat puolipallon päällä 1 x 25 toistoa
Alavatsat; lantionnostot jalat ylhäällä 5 kg painon kanssa 3 x 15 toistoa
Loppulämmittely 5 min juoksumatolla
Hiulihei, ihanaa syksyn jatkoa!
keskiviikko 5. syyskuuta 2012
Jumppatiralla, rallalleiiii!
Kylläpä elämässä alkoi tapahtua yhtäkkiä. Päätin kuin päätinkin jatkaa koulua, jonka jo kesäriemuissani suunnittelin keskeyttäväni. Hyvä päätös, fiksu tyttö, taputan itseäni olalle. Myös töitä pukkaa joka tuutista eli hipillä on tekemistä ja hipillä on kohta myös rahaa. Urheilukin maistuu entistä paremmalta, vaikken Kuntoportin avoimiin oviin työlauantain vuoksi päässytkään. (Duuni oli kyllä sen verran fyysistä, että korvasi ainakin yhden salireissun. Letunpaistoa prinsessamekossa, I say yes!)
Eilen tehokkaan asioidenhoitopäivän jälkeen suunnistimme toverini kanssa Zumbaan:
Eilen tehokkaan asioidenhoitopäivän jälkeen suunnistimme toverini kanssa Zumbaan:
"Ei hitto mä varmaan kuolen tonne tunnille."
"Niin mäkin, portaita juostessa tuli jo kuuma."
" Et sitten rupee pyörtyilemään siellä."
------------------------------
"Hei, eihän se ollutkaan niin raskasta!"
Vaikka hiki virtasi (lue:haisi) ja naama punoitti, pelot oman kunnon rapistumisesta olivat kuitenkin turhia, tunnin jaksoi pomppia melkoisen riemukkaasti läpi. Uusi ohjaaja oli minulle ainakin positiivinen ylläri - eli terveisiä vaan Eveliina, hauskaa oli.
Tänään tarkoituksena oli suunnistaa salille heti aamusta, mutta hyperaktiivinen hoitokissa valvotti mua aamuneljästä eteenpäin ties miten kauan, joten otin unituntini takaisin, pötköttelin pidempään ja söin lempeän aamiaisen rauhassa. Tänään kitusiin valahti supersmoothie, johon tuikkasin vähän kaikkea:
Hippien riemupirtelö
1 mandariini
mustikoita
puolukoita
rusinoita
taateleita
0,5 tl maca-jauhetta
1 rkl kookosöljyä
hitunen raakakaakaojauhetta
pellavansiemeniä
hyppysellinen ruususuolaa
nesteeksi hieman vihreää teetä
Kaikki sekaisin blenderissä ja om nom.
Voin kertoa, että mössöstä tuli herkullista, vaikka turhan sekametelisopalta kuulostaakin. Koska ruoka on hieno aihe, pistän vielä reseptin peruna-punajuurisopasta, jota napostelen tälläkin hetkellä lounaaksi. (Yleensä saan kommenttia siitä, että syön aina samaa ruokaa = papu-tomaatti-soijarouhe-sieni-hemapa-mössöä, joten pakko todistaa kaikille että osaan laittaa muutakin ruokaa.)
Peruna- punajuurisosekeitto
vettä sen verran että juurekset peittyvät
3 isoa perunaa
3 isohkoa punajuurta
2 sipulia
0,5-1 kasvisliemikuutio
mausteita maun mukaan
(luomu/kaura/soija)maitoa tai kermaa
Pestyt punajuuret ja potut pienemmiksi palasiksi ja pataan, jossa on vettä.
Sekaan viskellään kasvisliemikuutio, oman maun mukaan suolaa.
Annetaan kiehua hetki, lisätään sipulit. Keitellään soppaa n. 45 minuuttia.
(Haarukalla voi kokeilla koska punajuuret pehmenevät.)
Kun ainekset ovat pehmenneet, kaadetaan tarvittaessa liika vesi pois ja
surautetaan sauvasekoittimella soseeksi. Lisätään vähän maitoa ja suristaan, kunnes soppa on samettista.
Mukaan voi tässä vaiheessa heitellä maun mukaan mausteita, itse laitoin valkosipulia, yrttisuolaa ja viherpippuria.
 |
| "Kato mä tein ihanaa keittoa!" "Kappas, ketsuppia ja näkkileipää." |
No niin muruset, eiköhän sitten ole aika viipottaa kohti uusia seikkailuja. Kiitos myös EmAn ihanasta tunnustuksesta, lupaan käsitellä sen ensi tekstissä, koska nyt olin yli-innokas ruoan suhteen. Yieppykaiyay!
tiistai 28. elokuuta 2012
Kauan kaivattu aamulenkki
Eilisiltana fiilistelin muutaman kanssabloggaajan mm. Marikan aamulenkki- ja aamu-urheiluinnostusta. Ehkä hieman harmittelin sitä, kuinka aamu-uninen (lue: laiska) itse olen. Ei liene täysin sattumankauppaa, että kesäreissuiltaan palannut asuintoverini ehdottikin yhteistä aamuhölkkäilyä, kun avauduin hänelle asiasta. Tämä aamu siis alkoi totutusta kahvikupposesta poiketen reippaalla lenkillä ja maailmanparannuksella. Pikkuinen tihkusade teki lenkistä peräti täydellisen, vaikka saattaisi eri tilanteessa sanalla sanoen vituttaa. Hip hei ja jukupätkä, tästä pitää tehdä tapa, sanon minä!
Kipaisimme osan matkaa hölkäten, osan reippaasti kävellen Jyväskylän rantaraitin lyhyemmän pätkän ympäri. Jyväskylän karttapalvelun mukaan kokonaismittaa polulle tuli riuskat 6,5 kilometriä. Ajantajua minulla ei koko lenkin aikana ollut, joten kestosta ei ole harmaintakaan havaintoa. Olen kuitenkin tyytyväinen – varsinkin, kun naamariin sai mättää heti reippailun jälkeen jälkeen ihanata pastalla ja pavuilla jalostettua porkkanasosekeittoa. Itse tehtyä, tietysti.
Samaisen lenkkiystävän kanssa ehdimme jo innostua suunnittelemaan yhteisiä akrobatiaharjoituksia ja vaikka mitä. Tästä liikuntasyksystähän voi tulla melkoinen! Seuraavaksi aloitan apinanraivosiivouksen, joka sekin laskettaneen treeniksi. Tulkaa katsomaan mun luukkuani, jos ette usko.
(p.s. Tätä motivaatiokuvaa olisin varmaan tarvinnut eilen, kun olin väsynyt ja överikärttyinen. Hihihi.)
Kipaisimme osan matkaa hölkäten, osan reippaasti kävellen Jyväskylän rantaraitin lyhyemmän pätkän ympäri. Jyväskylän karttapalvelun mukaan kokonaismittaa polulle tuli riuskat 6,5 kilometriä. Ajantajua minulla ei koko lenkin aikana ollut, joten kestosta ei ole harmaintakaan havaintoa. Olen kuitenkin tyytyväinen – varsinkin, kun naamariin sai mättää heti reippailun jälkeen jälkeen ihanata pastalla ja pavuilla jalostettua porkkanasosekeittoa. Itse tehtyä, tietysti.
Samaisen lenkkiystävän kanssa ehdimme jo innostua suunnittelemaan yhteisiä akrobatiaharjoituksia ja vaikka mitä. Tästä liikuntasyksystähän voi tulla melkoinen! Seuraavaksi aloitan apinanraivosiivouksen, joka sekin laskettaneen treeniksi. Tulkaa katsomaan mun luukkuani, jos ette usko.
(p.s. Tätä motivaatiokuvaa olisin varmaan tarvinnut eilen, kun olin väsynyt ja överikärttyinen. Hihihi.)
kuva: igooli.soup.io
maanantai 27. elokuuta 2012
Ruoto ruotuun ja vastauksia pariin kysymykseen.
Kommentteihini oli ponkaissut tiukka pyyntö kirjoittamiseen paluusta, siispä päätin palata kesän ajaksi hiljentyneen blogini syövereihin. Tosiaan, suvi ja osittain jo kevätkin pistivät minut ensin kiireiseksi, sitten unohtavaiseksi. Yksinkertaisesti päivärutiiniin ei enää kuulunutkaan blogin tarkistamista saatika kirjoittamista.
Minulta kyseltiin mitä olen kesällä syönyt ja kuinka olen liikkunut. Mitään taulukkoa en ala tähän rustaamaan, mutta kerron lyhyet virret molemmista.
Kesäni oli vallankin liikunnallinen, vaikka Kuntoportin jäsenyys oli hulinan ja kiireen vuoksi jäähyllä parisen kuukautta. Olin kesäduunissa lasten seikkailupuistossa, eli melkein jokaiseen päivään kuului useampi tunti liikuntaa lasten kanssa touhuamisesta, ympäri puistoa juoksemisesta ja tanssimisesta trampoliinilla tai pomppulinnassa pomppimiseen. Ei siis ole pelkoa, että kunto olisi kovasti huonontunut vauhdikkaiden kuukausien aikana - korkeintaan lihaskunto huolestuttaa.
Ruokavalioni olen pyrkinyt pitämään mahdollisimman ennallaan, kotona useimmiten vegaanisesti, kylässä tai työpaikan salaattipöydässä vähän maitotuotteita, kananmunaa, vanhempien luona isän kalastamaa kalaa syöden. Kesä on minusta helppo ruokavuodenaika - tuoreita kasviksia saa suhteellisen edullisesti ja ne ovat herkullisimmillaan. Myönnettäköön, että viiniä tuli lipiteltyä ihan kiitettävään tahtiin ja välillä syötyäkin ihan mitä sattuu. En kuitenkaan säti itseäni siitä, kesällä kuuluu nauttia ja kilot karistaa syksyllä. Eikös se niin mennyt? (Eikä mulle ees ole tullut kiloja, ihme kyllä!)
Syksy - alkoi tiukka arki tai ei - tuo minulle aina uuden motivaation liikuntaan ja terveellisempiin elämäntapoihin. Siinä missä toisille uusivuosi on uuden alun merkki, minut patistaa liikkeelle juuri syksy. Kyse on osittain myös sääolosuhteista, kirpeät ja pimeät syysillat ovat juurikin täydellisiä lenkkeilyhetkiä. En suinkaan aloita mitään rääkkiä, pyrin tällä kertaa pitämään liikkumiseni jokseenkin tavoitteettomana. Oletan, että se pitää myös mielialani korkealla - turhan tiukkojen tavoitteiden asettaminen vain masentaa.
Aion keskittyä myös musiikkiin, joten suon sen vievän vähän aikaa kaikelta muulta. Koska se on tärkeintä nyt.
Tänään ajattelin tempaista Kuntoporttiin ja tarkastaa, oliko jäähy vielä elokuun ajan voimassa. Toivottavasti ei, koska suvireissuilta palattuani puhkun intoa päästä salille ja jumppaamaan.
Kuntoportin hellään huomaan tulee palattua viimeistään 1.9. Avoimien ovien päivänä - tulkaahan kaikki kokeilemaan.
Minulta kyseltiin mitä olen kesällä syönyt ja kuinka olen liikkunut. Mitään taulukkoa en ala tähän rustaamaan, mutta kerron lyhyet virret molemmista.
Kesäni oli vallankin liikunnallinen, vaikka Kuntoportin jäsenyys oli hulinan ja kiireen vuoksi jäähyllä parisen kuukautta. Olin kesäduunissa lasten seikkailupuistossa, eli melkein jokaiseen päivään kuului useampi tunti liikuntaa lasten kanssa touhuamisesta, ympäri puistoa juoksemisesta ja tanssimisesta trampoliinilla tai pomppulinnassa pomppimiseen. Ei siis ole pelkoa, että kunto olisi kovasti huonontunut vauhdikkaiden kuukausien aikana - korkeintaan lihaskunto huolestuttaa.
Ruokavalioni olen pyrkinyt pitämään mahdollisimman ennallaan, kotona useimmiten vegaanisesti, kylässä tai työpaikan salaattipöydässä vähän maitotuotteita, kananmunaa, vanhempien luona isän kalastamaa kalaa syöden. Kesä on minusta helppo ruokavuodenaika - tuoreita kasviksia saa suhteellisen edullisesti ja ne ovat herkullisimmillaan. Myönnettäköön, että viiniä tuli lipiteltyä ihan kiitettävään tahtiin ja välillä syötyäkin ihan mitä sattuu. En kuitenkaan säti itseäni siitä, kesällä kuuluu nauttia ja kilot karistaa syksyllä. Eikös se niin mennyt? (Eikä mulle ees ole tullut kiloja, ihme kyllä!)
Syksy - alkoi tiukka arki tai ei - tuo minulle aina uuden motivaation liikuntaan ja terveellisempiin elämäntapoihin. Siinä missä toisille uusivuosi on uuden alun merkki, minut patistaa liikkeelle juuri syksy. Kyse on osittain myös sääolosuhteista, kirpeät ja pimeät syysillat ovat juurikin täydellisiä lenkkeilyhetkiä. En suinkaan aloita mitään rääkkiä, pyrin tällä kertaa pitämään liikkumiseni jokseenkin tavoitteettomana. Oletan, että se pitää myös mielialani korkealla - turhan tiukkojen tavoitteiden asettaminen vain masentaa.
Aion keskittyä myös musiikkiin, joten suon sen vievän vähän aikaa kaikelta muulta. Koska se on tärkeintä nyt.
Tänään ajattelin tempaista Kuntoporttiin ja tarkastaa, oliko jäähy vielä elokuun ajan voimassa. Toivottavasti ei, koska suvireissuilta palattuani puhkun intoa päästä salille ja jumppaamaan.
Kuntoportin hellään huomaan tulee palattua viimeistään 1.9. Avoimien ovien päivänä - tulkaahan kaikki kokeilemaan.
perjantai 9. maaliskuuta 2012
"Lasi punaviiniä ja kaksi palaa tummaa suklaata"
Varoitus, tämä on jonkinasteisen hedonistin, ehdottoman elämästä nauttijan vuodatus.
Tuossa taannoin ihmettelin tekstissäni sitä, miksi pitää lähteä viikonloppuna ördäämään. Sehän on typerää. Alkoholinkäyttö, mikäli tarkoittaa useampaa kuin yhtä viinilasillista ruuan kanssa on yleensäkin otaksuttu typeräksi käytökseksi, kuten myös tupakanpoltto. Varsinkin jos yrittää olla itsestään hyvää huolta pitävä ihminen, on ehdottomasti tajuttava, ettei viinaa saa juoda ja syöpäkääryleet on heitettävä roskiin. Myös suola, sokeri ja kova rasva on syytä unohtaa, ne tappavat ihmisen.
Kysyn vaan, kumpi on pahempaa, omasta kehostaan ja terveydestään piittaamattomuus vai ihmisten itsemääräämisoikeutta rajoittamaan pyrkivä, holhoava terveysterrorismi? En osaa päättää, mutta tiedän ainakin sen, että suurin osa aikuisista ihmisistä kykenee päättämään itse, haluaako juoda tai polttaa ja jokainen on nykypäivän infotulvan keskellä varmasti tietoinen ko. aineiden haittapuolista. Pointtini tässä tekstissä on siis se, että kohtuuton kohtuudesta kohkaaminen pitäisi lopettaa. Se vaan ärsyttää enemmän: kiusallanikaan en lähde tuohon lasi viiniä, pala suklaata -linjalle, koska kapinoin ylenpalttista terveysterrorismia vastaan.
Toki myönnän, etten minäkään tässä asiassa ihan puhtoinen ole. Jos innostun vaikkapa superfoodeista, haluaisin kertoa niistä heti koko maailmalle. En kuitenkaan yleensä oleta, että koko maailmaa kiinnostaa intoutumiseni. Haluan kiinnittää reilusti huomiota siihen, mitä syön, kuinka liikun ja millaiset elämäntapani yleensä ovat. Joskus, oikeastaan aika usein, huolestun opiskelijaelämän villin bailauksen vaikutuksista kroppaani, mutten tee siitä elämäni suurinta numeroa.
Myönnän tykkääväni viinistä ja juovani sitä varmasti jonkun mielestä liikaa. Tykkään myös suklaasta ja joku olisi varmasti sitä mieltä, että syön sitä aivan liiaksi. Olen kuitenkin varsin tietoinen omista valinnoistani ja hyväksyn niiden hyvät ja huonot puolet. Siksi, vilpittömästi, pyydän, lopettakaa se terveysterrorismi.
Toissapäivänä jumppasin, eilen join viiniä, tänään söin lakritsia, huomenna menen taas jumppaan. Hyvä kiertokulku minusta.
Tuossa taannoin ihmettelin tekstissäni sitä, miksi pitää lähteä viikonloppuna ördäämään. Sehän on typerää. Alkoholinkäyttö, mikäli tarkoittaa useampaa kuin yhtä viinilasillista ruuan kanssa on yleensäkin otaksuttu typeräksi käytökseksi, kuten myös tupakanpoltto. Varsinkin jos yrittää olla itsestään hyvää huolta pitävä ihminen, on ehdottomasti tajuttava, ettei viinaa saa juoda ja syöpäkääryleet on heitettävä roskiin. Myös suola, sokeri ja kova rasva on syytä unohtaa, ne tappavat ihmisen.
Kysyn vaan, kumpi on pahempaa, omasta kehostaan ja terveydestään piittaamattomuus vai ihmisten itsemääräämisoikeutta rajoittamaan pyrkivä, holhoava terveysterrorismi? En osaa päättää, mutta tiedän ainakin sen, että suurin osa aikuisista ihmisistä kykenee päättämään itse, haluaako juoda tai polttaa ja jokainen on nykypäivän infotulvan keskellä varmasti tietoinen ko. aineiden haittapuolista. Pointtini tässä tekstissä on siis se, että kohtuuton kohtuudesta kohkaaminen pitäisi lopettaa. Se vaan ärsyttää enemmän: kiusallanikaan en lähde tuohon lasi viiniä, pala suklaata -linjalle, koska kapinoin ylenpalttista terveysterrorismia vastaan.
Toki myönnän, etten minäkään tässä asiassa ihan puhtoinen ole. Jos innostun vaikkapa superfoodeista, haluaisin kertoa niistä heti koko maailmalle. En kuitenkaan yleensä oleta, että koko maailmaa kiinnostaa intoutumiseni. Haluan kiinnittää reilusti huomiota siihen, mitä syön, kuinka liikun ja millaiset elämäntapani yleensä ovat. Joskus, oikeastaan aika usein, huolestun opiskelijaelämän villin bailauksen vaikutuksista kroppaani, mutten tee siitä elämäni suurinta numeroa.
Myönnän tykkääväni viinistä ja juovani sitä varmasti jonkun mielestä liikaa. Tykkään myös suklaasta ja joku olisi varmasti sitä mieltä, että syön sitä aivan liiaksi. Olen kuitenkin varsin tietoinen omista valinnoistani ja hyväksyn niiden hyvät ja huonot puolet. Siksi, vilpittömästi, pyydän, lopettakaa se terveysterrorismi.
Toissapäivänä jumppasin, eilen join viiniä, tänään söin lakritsia, huomenna menen taas jumppaan. Hyvä kiertokulku minusta.
torstai 8. maaliskuuta 2012
BodyShape, mikä ihana tekosyiden kumoaja
Aurinkoista naistenpäivää jokaiselle naiselle!
Selviydyttyäni (puoliksi) viime viikkojen järkyttävästä flunssaputkesta heräsin. Nimittäin siihen, miksi en ole edes yrittänyt urheilla hetkeen. Toki olen toiminut järkevästi jättäytyessäni jumpista silloin, kun nokka on niin tukossa, että hengittäminen ei suju tai kun päänsärky tuntuu kahdeksalta katujyrältä kallonpohjalla.
Eilen illalla energiatasoni olivat kuitenkin loksahtaneet mukavasti kohdilleen, joten suuntasin kohti Kuntoporttia ja Päivin vetämään hurjaa BodyShapea.
Minulla ei ollut etukäteen käsitystä tunnista netin tuntikuvauksen lisäksi. Pilateksessa ja Fitballissa aiemmin käyneenä tiesin kyllä Päivin olevan rautainen ohjaaja, joka ei turhia himmaile kun ollaan tultu urheilemaan. Ei siis himmailtu tälläkään kertaa – ja sen kyllä tuntee. Hiki virtasi jo lämmittelyn aikana, enkä välttynyt lihasten holtittomalta vapinalta varmaankaan missään liikkeessä. Onnekseni ohjaaja totesi sen olevan vain hyvä merkki – kipu kertoo siitä, että on tehnyt jotain.
Tämänpäiväisen naistenpäivän kunniaksi eilinen tunti keskittyi pääasiassa pakaroihin, reisiin sekä keskivartaloon, pääsipä jokunen ojentajaliikekin sarjoihin mukaan. Olen äärimmäisen tyytyväinen, että satuin kokeilemaan BodyShapea ensimmäistä kertaa juuri näihin lihasryhmiin keskittyvälle tunnille; reidet, pakarat ja maha kun tuntuvat olevan kaikkein ongelmallisimpia paikkoja ainakin rasvan kertymisen suhteen.
Seikka, josta yllätyn lihaskuntotunneilla kerta toisensa jälkeen, on se, miten pienillä liikkeillä saa aikaan uskomattoman tehon. Esimerkiksi eilisen sisäreisiliikkeessä ei kovinkaan paljoa heiluttu, vaan keskityttiin liikkeen tekemiseen rauhallisesti. Viimeiset toistot reisiliikkeistä olivatkin eilen jo täyttä tuskaa. Monesti ainakin itse sorrun turhanpäiväiseen riuhtomiseen, joka ei lopulta olekaan yhtä tehokasta kuin rauhallinen ja keskittynyt toiminta.
Voin rehellisesti sanoa BodyShapen olevan juuri täydellinen tunti minulle. Yleensä luulen, etten pidä kovasta rääkistä, mutta totuus on, ettei itsekurini monestikaan riitä sellaiseen. Olen äärimmäisen mukavuudenhaluinen, mutta kaipaisin silti vahvempaa vartaloa. Siksi moinen rankka, mutta kohtuullisen hidastempoinen ja pitkäjänteiseen harjoitteluun keskittyvä tunti palvelee mainiosti tarkoituksiani. Aion tehdä BodyShapesta rutiinin.
Selviydyttyäni (puoliksi) viime viikkojen järkyttävästä flunssaputkesta heräsin. Nimittäin siihen, miksi en ole edes yrittänyt urheilla hetkeen. Toki olen toiminut järkevästi jättäytyessäni jumpista silloin, kun nokka on niin tukossa, että hengittäminen ei suju tai kun päänsärky tuntuu kahdeksalta katujyrältä kallonpohjalla.
Eilen illalla energiatasoni olivat kuitenkin loksahtaneet mukavasti kohdilleen, joten suuntasin kohti Kuntoporttia ja Päivin vetämään hurjaa BodyShapea.
"Kehon päälihasryhmiä vahvistava ja kiinteyttävä lihaskuntotunti, joka sisältää lyhyen ja vauhdikkaan lämmittelyn." (kopioitu Kuntoportin sivuilta)
Minulla ei ollut etukäteen käsitystä tunnista netin tuntikuvauksen lisäksi. Pilateksessa ja Fitballissa aiemmin käyneenä tiesin kyllä Päivin olevan rautainen ohjaaja, joka ei turhia himmaile kun ollaan tultu urheilemaan. Ei siis himmailtu tälläkään kertaa – ja sen kyllä tuntee. Hiki virtasi jo lämmittelyn aikana, enkä välttynyt lihasten holtittomalta vapinalta varmaankaan missään liikkeessä. Onnekseni ohjaaja totesi sen olevan vain hyvä merkki – kipu kertoo siitä, että on tehnyt jotain.
Tämänpäiväisen naistenpäivän kunniaksi eilinen tunti keskittyi pääasiassa pakaroihin, reisiin sekä keskivartaloon, pääsipä jokunen ojentajaliikekin sarjoihin mukaan. Olen äärimmäisen tyytyväinen, että satuin kokeilemaan BodyShapea ensimmäistä kertaa juuri näihin lihasryhmiin keskittyvälle tunnille; reidet, pakarat ja maha kun tuntuvat olevan kaikkein ongelmallisimpia paikkoja ainakin rasvan kertymisen suhteen.
Seikka, josta yllätyn lihaskuntotunneilla kerta toisensa jälkeen, on se, miten pienillä liikkeillä saa aikaan uskomattoman tehon. Esimerkiksi eilisen sisäreisiliikkeessä ei kovinkaan paljoa heiluttu, vaan keskityttiin liikkeen tekemiseen rauhallisesti. Viimeiset toistot reisiliikkeistä olivatkin eilen jo täyttä tuskaa. Monesti ainakin itse sorrun turhanpäiväiseen riuhtomiseen, joka ei lopulta olekaan yhtä tehokasta kuin rauhallinen ja keskittynyt toiminta.
Voin rehellisesti sanoa BodyShapen olevan juuri täydellinen tunti minulle. Yleensä luulen, etten pidä kovasta rääkistä, mutta totuus on, ettei itsekurini monestikaan riitä sellaiseen. Olen äärimmäisen mukavuudenhaluinen, mutta kaipaisin silti vahvempaa vartaloa. Siksi moinen rankka, mutta kohtuullisen hidastempoinen ja pitkäjänteiseen harjoitteluun keskittyvä tunti palvelee mainiosti tarkoituksiani. Aion tehdä BodyShapesta rutiinin.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)