Tänään harmikseni minut yllättivät flunssa ja ikävä pääkipu (taas). Luulen, että pitkään mittaamattomana olleilla kilpirauhasarvoilla on osansa asiaan, koska flunssia on tänä syksynä ollut vähän turhan kanssa. Siispä marssin verikokeeseen heti huomenna. Tiedän, että myös melko runsaalla taipumuksellani stressata asioista vähän liikaa on vaikutusta vastustuskyvyn heikkenemiseen. Nyt olen kuitenkin pitkästä aikaa - vai pitäisikö sanoa vihdoin - ymmärtänyt kilpirauhasongelmien syy-seuraussuhteita ja vaikutuksia koko kehon kaikkeen muuhunkin toimintaan ja hyvinvointiin.
Yritin rauhoitella stressaavaa sieluani ja saada töitä tehtyä kipuiluista huolimatta parantavan ja herkullisen pakuriteen voimalla. Minun juomani näytti tältä:
Litran teepannullinen
Pakuria (jauheena) n. 1 tl, myös palasina käy
Tuoretta inkivääriä reilu palanen kuutioituna
Tuoretta kurkumaa pikkurillin kokoinen pala kuutioina
Sitruunamehua
Puolukkamehua (vähäsokerista, itsekeitettyä)
Pakureita, inkivääriä ja kurkumaa keittelin 10-15 minuuttia, kaadoin kuppiin ja viilensin sekä maustoin juoman puolukka- ja sitruunamehulla. Sinne meni koko pannullinen. Pakko myöntää, että sekä flunssa että stressi hälvenivät edes hetkeksi, joskin pääkipu palaili myöhemmin.
torstai 23. tammikuuta 2014
keskiviikko 22. tammikuuta 2014
Pizzaa, taiteita ja taitteita
Tässä pizzaa aamupalaksi mutustellessani muistin yhtäkkiä tämän blogin. Ironista. Lueskelin vanhoja juttujani joihinkin samaistuen, joistakin jo irtisanoutuen. Yhtä kaikki tuli sellainen olo, että voisin taas kirjoittaa. Aiemmin ruoka- ja liikuntapainotteisen sisällön rinnalle halusin tuoda jotain ihan muuta - jotain sellaista, joka kuvaa sielunelämääni tällä hetkellä. Toki ruoka ja liikunta ovat yhtä minulle rakkaita aiheita, mutta suhteeni niihin on muuttunut. Siitä lisää tuonnempana, mutta nyt siihen taukoon.
Olen ollut vuoden poissa. Se on hurja aika ja siinä ehtii tapahtua ihmiselle monenlaista. Minulla tapahtui ihmissuhdemuutoksia ja sen myötä muutto omaan koloon, hurjasti töitä ja niiden myötä uusia vastuita - sekä ikävää, mutta välttämätöntä kiirettä. Tapahtui myös musiikillinen noususuhdanne, ja haaveita toteutui. Toukokuussa 2013 syntyi akustinen folktrio Aino ja kyy. Olenkin viimeisimpiä kuunkiertojani viettänyt yhä enemmän taiteiden parissa: joulukuussa äänitimme ep:n ja sepä tulee pian ulos. Elämä on siis kerrassaan mallillaan.
Kaiken uuden ja ihanan keskellä piti kuitenkin vähän pohtia. Jossain vaiheessa syksyä, rankemman tilanteen edessä oli mietittävä tarkkaan, mitä elämältä oikeastaan kaipaa. Se mietintä on mulla vieläkin meneillään, mutta joitain asioita nappasin niistä hiljaisista keskiyön hetkistä kolkon takapihan varjoissa.
Tiedän, että haluan tehdä musiikkia, kirjoittaa runoja ja proosaa, maalata tauluja, tehdä toimittajan töitä, tanssia ja esiintyä. Tällä hetkellä teenkin ihan noita kaikkia. Tässä on vaan yksi epäkohta, jota en oikein sulata - jatkuva kiire. Olen kuitenkin aivan varma siitä, että en pystyisi valitsemaan yhtä uraa ja jatkamaan sillä loppuelämääni. Haluan tehdä ja kokea ja nähdä; eräs sanoi minulle, että ei ole kohdannut ketään, jolla on yhtä loppumaton tiedonjano. Ehkä hän oli oikeassa, itse muuttaisin tuon kyllä taidonjanoksi.
Tämän piirteen olen havainnut itsessäni myös liikunnan puolelta - haluan kokeilla kaikkea. Siis ihan kaikkea. Innostuin parkourista, akrobatiasta ja tankotanssista, uusin intoiluni on crossfit. Mutta kun pitäisi valita. Kaikkea ei ehdi eikä voi saada. Toisaalta olenkin oppinut ottamaan rennommin monen asian suhteen, mutta silti haalin itselleni jos jonkinlaista tekemistä jatkuvasti.
Tämän vuoden haasteenani olkoon siis valinnan opetteleminen ja elämän järkevä rytmittäminen - vaikka se kuulostaakin kammottavalta. Olen tunteillakäyvä innostuja ja sitä tulen aina olemaankin, mutta rakastamillaankin asioilla voi polttaa itsensä loppuun, jos kerää liikaa tekemistä. Muista, Katariina: älä polta itseäsi loppuun enää.
Olen ollut vuoden poissa. Se on hurja aika ja siinä ehtii tapahtua ihmiselle monenlaista. Minulla tapahtui ihmissuhdemuutoksia ja sen myötä muutto omaan koloon, hurjasti töitä ja niiden myötä uusia vastuita - sekä ikävää, mutta välttämätöntä kiirettä. Tapahtui myös musiikillinen noususuhdanne, ja haaveita toteutui. Toukokuussa 2013 syntyi akustinen folktrio Aino ja kyy. Olenkin viimeisimpiä kuunkiertojani viettänyt yhä enemmän taiteiden parissa: joulukuussa äänitimme ep:n ja sepä tulee pian ulos. Elämä on siis kerrassaan mallillaan.
Kaiken uuden ja ihanan keskellä piti kuitenkin vähän pohtia. Jossain vaiheessa syksyä, rankemman tilanteen edessä oli mietittävä tarkkaan, mitä elämältä oikeastaan kaipaa. Se mietintä on mulla vieläkin meneillään, mutta joitain asioita nappasin niistä hiljaisista keskiyön hetkistä kolkon takapihan varjoissa.
Tiedän, että haluan tehdä musiikkia, kirjoittaa runoja ja proosaa, maalata tauluja, tehdä toimittajan töitä, tanssia ja esiintyä. Tällä hetkellä teenkin ihan noita kaikkia. Tässä on vaan yksi epäkohta, jota en oikein sulata - jatkuva kiire. Olen kuitenkin aivan varma siitä, että en pystyisi valitsemaan yhtä uraa ja jatkamaan sillä loppuelämääni. Haluan tehdä ja kokea ja nähdä; eräs sanoi minulle, että ei ole kohdannut ketään, jolla on yhtä loppumaton tiedonjano. Ehkä hän oli oikeassa, itse muuttaisin tuon kyllä taidonjanoksi.
Tämän piirteen olen havainnut itsessäni myös liikunnan puolelta - haluan kokeilla kaikkea. Siis ihan kaikkea. Innostuin parkourista, akrobatiasta ja tankotanssista, uusin intoiluni on crossfit. Mutta kun pitäisi valita. Kaikkea ei ehdi eikä voi saada. Toisaalta olenkin oppinut ottamaan rennommin monen asian suhteen, mutta silti haalin itselleni jos jonkinlaista tekemistä jatkuvasti.
Tämän vuoden haasteenani olkoon siis valinnan opetteleminen ja elämän järkevä rytmittäminen - vaikka se kuulostaakin kammottavalta. Olen tunteillakäyvä innostuja ja sitä tulen aina olemaankin, mutta rakastamillaankin asioilla voi polttaa itsensä loppuun, jos kerää liikaa tekemistä. Muista, Katariina: älä polta itseäsi loppuun enää.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)