Mun elämä, milloin siitä tuli näin siistiä?

Tämä kuva on jo lähes vuoden vanha,
mutta sama ihana tunnelma on yhä
pikku mussukan kanssa ulkoillessa.

Ilmeisesti pikkulapsiarki pistää kiireiseksi, koska ei ole tullut reiluun vuoteen kirjoitettua. Onhan sitä toki saanut olla vauhdissa, vahdissa ja vauhkona! Tiitiäinen on nyt vuoden ja kohta kolme kuukautta. Eittämättä maailman paras tyyppi. En jaksa varmastikaan yhdessä tekstissä kertoa ja kuvata kaikkea sitä tunnetta mitä näihin kuukausiin on mahtunut, mutta sanottakoon, että olen kasvanut melkein yhtä hurjasti kuin tuo pieni olento. En siis fyysisesti, luojan kiitos. Ne raskauskilot lähtivät onneksi ainakin melkein kaikki. Enkä ole aiemmin tiennyt, että ihmiseen mahtuu näin hurjan paljon rakkautta – vaikka olenkin ollut vallan tunteikas yksilö jo ammoin.

Männä päivinä Jyväskylään satoi ensilumi ja sitä onkin sitten ihmetelty kaikin tavoin tuon pikkuotuksen kanssa. Voi sitä riemua, kun ihminen oivaltaa jotain uutta ja hienoa. Rakennettiin takapihalle lumesta tonttu ja sitä pitääkin käydä katsomassa heti ensi toimiksi aamusella ja illalla tarkistaa, ettei ole karannut. Pulkkaillessa nauratti ja vaikka lumessa ei pieni meinaakaan vielä pysyä pystyssä, eteenpäin mennään kuin mummot konsanaan. Puuta koputtelen ja päätä, ettei nyt sulaisi pois ihan heti, niin riemulliseksi on tämän pikku perheen ulkoilu muuttunut. 

Tuleva joulu aiheuttaa myös iloa ja ihmetystä. Lapsosella on oma lelupuhelin ja sillä ollaankin soiteltu jo Joulupukille. Usein tosin äiti saa puhua ja kertoa, että kyllä on oltu kiltisti. Pikkuihminen tyytyy vaan sanomaan, että "Haoo, putti?" ja räkättämään päälle kun äiti tai isäukko matkii Joulupukin puhetta muka salaa. Leivoimme myös ensimmäiset piparit. Jos nyt ei mennytkään niin kuin Strömsössä, niin ainakin oli hurjan hauskaa. Vaikken vielä annakaan lapsen maistaa sokerileivonnaisia, niin ainakin pääsee tekemään mukana! (Voin myöhemmin kertoa enemmän siitä, miksi en anna muruselle vielä sokeria ja meidän perheen ruokapolitiikasta noin muutenkin.)

Blogielämässä saattaa olla uusia kuulumisia tulevaisuudessa. Toivon kovasti, että näin on, koska nyt meitillä olisi vihdoin intoa ja asiaa oikein kunnolla. Kuvaaminenkin (muutenkin kuin työksi) on alkanut taas kiinnostaa ihan uudella tavalla, jospa sitä saisi onnistuneita otoksia jaettua.

Ei hienostelua, rannareita.

Joka ikinen jannu ja mirmeli tietää, miltä tuntuu, kun iskee massiivinen mässyhimo. Joskus se kohdistuu tiettyyn ruokaan, joskus taas ihan mihin tahansa, missä on riittävästi rasvaa/sokeria/suolaa/you name it. Minäpä kaipasin tänään sipsejä, mutten suostunut vielä kaupassa jäämään mielitekojen vangiksi, vaan nappasin kasvissosekeiton ja painelin kotiin. Kotona ketutti ja pänni, missä sipsit?

Ratkaisu: tein itse ja säästin. Raksuista tuli jotain sipsien ja ranskalaisten a.k.a rannareiden väliltä, mutta aika pirun hyviä ne olivat silti. Kuvaa en ehtinyt napata, oli nälkä. Söin, olin onnellinen, vaikka aamulla on aivan satavarmasti suolapöhö. Ei kaduta!

Hipin superranusipsit:
(1 pienen, mutta nälkäisen tytön kokoinen annos)

Isohko peruna
Reilu loraus hyvää öljyä (niin että perunasuikaleet peittyvät)
0,5-1 kpl hyvää kasvisliemikuutiota (esim. reformi luomu) / haluamasi määrä suolaa ja mausteita
Ketsuppia tai dippiä tarjoiluun

Kaada öljy pannuun ja muhjuunna sormilla liemikuutio/mausteet hyvin öljyn sekaan. Vinkki: jos laitat kokonaisen liemikuution, varaudu tajunnanräjäyttävään suolaisuuteen. Pese peruna, kuori vain jos on pakko.Viipaloi peruna hyvin ohuiksi siipaleiksi haluamaasi malliin. Itse pistin potun ensin pitkittäin puoliksi ja sitten niinikään pitkittäin ranskalaismaisiksi, mutta ohuemmiksi viipaleiksi. Kuumenna öljy-mausteseos. Lykkää potaatit tasaisesti ruplattavaan öljyyn. Paistele ja kääntele, kunnes potut ovat kullanruskeita ja kutakuinkin rapsakoita. Nosta esim. reikäkauhalla talouspaperilla vuoratulle lautaselle. Anna jäähtyä, tsekkaa maku, mausta tarvittaessa. Nauti dippaillen ihan nyt mihin ikinä haluat. Juo pari litraa vettä, koska sipsit ovat niin suolaisia. Ole onnellinen.

Rakas ruoka ja suloinen olo

Hämmentävää, miten pienillä muutoksilla saa aikaan tuloksia hyvin nopeasti. Huomaan muutaman päivän jatkuneen keho- ja ajatuspuhdistautumiseni selkeästi toimivan niin kropan kuin mielen rauhoittamiseen. Olo kevyempi ja vatsan seutu litteämpi. En tiedä kuvittelenko, mutta ihokin näyttää kirkastuneen - ilme on ainakin kirkkaampi. Kombucha-juomakokeilusta en uskalla parin päivän sanoa vielä sen kummempia, ainakaan se ei ole tuntunut pahalta. Vatsa ei ehkä osoita mieltään yhtä kiivaasti kuin ennen.

Tänään olen nauttinut brunssin ja yrittänyt saada vähän tekemättä jääneitä hommi hoidettua samalla. Maittava murkina helpottaa tuntuvasti rästistressin sietämättömyyttä. Muistin taas flunssaisena ja ruokahaluttomana smoothien voittamattomuuden, moiseen kun voi lykätä aika lailla mitä vaan. Tämän aamun pirtelöstä (joka kyllä muistutti vähän enemmän jäätelöä) tuli hieman liian makea, mutta tiedänpähän ensi kerralla vähentää hunajan määrää. Suunnitelmissa on kokeilla smoothieta, johon lisään pinaattia, mulla kun meinaavat rauta-arvot olla aika matalalla.

Aamiaisbrunssi á la Rotta:

Iso lasi vettä

Lasillinen Kombucha-juomaa

Kupillinen kahvia mustana

Marjasmoothie:

- 1-2 dl punaherukoita (tai muita marjoja pakkasesta)

- n. 1 dl maustamatonta soijajogurttia

- pieni kourallinen kurpitsansiemeniä

- 1 tl maca-jauhetta

- 1-2 tl luomuhunajaa

 - pieni kourallinen kaakaonibsejä

1 Raakapellavakeksi munakoisolevitteellä

(ohessa linkit tuotteisiin.)

Olen aivan hullaantunut ainakin Ekolosta saataviin suolaisiin, näkkileipää muistuttaviin raakakekseihin sekä erilaisiin kasvislevitteisiin ja -tahnoihin. Meinaavat vaan olla kovin kalliita, pirulaiset. Siksi kärkynkin aina alennuksia, nuokin mainitsemani tuotteet taisin ostaa puoleen hintaan kun päiväykset huusivat hoosiannaa. Suosittelen silti kokeilemaan, ovat nimittäin vallan herkullisia. (HOX: Näppärä tyyppi kuivattaa keksinsä ja muussaa tahnansa itse!) 

Seuraavaksi lykkään harvinaisen pirteän olemukseni salille ja palaan sitten jämähommien pariin. Pakko nauttia nyt urheilusta, kun flunssa on lähes selätetty. En tiedä, kuinka maltan treenata vielä tänään maltillisesti, etten sairastuisi viheliäiseen jälkitautiin. Käyhän se itsekurin näinkin päin – kehittää pinnaa, jos ei lihaksia. 

p.s. Salin jälkeen saa papusoppaa, om nom ja NOM!

p.p.s. Vaikken olekaan raakaruokailija, innostuin tästä:

"Lasi punaviiniä ja kaksi palaa tummaa suklaata"

Varoitus, tämä on jonkinasteisen hedonistin, ehdottoman elämästä nauttijan vuodatus.

Tuossa taannoin ihmettelin tekstissäni sitä, miksi pitää lähteä viikonloppuna ördäämään. Sehän on typerää. Alkoholinkäyttö, mikäli tarkoittaa useampaa kuin yhtä viinilasillista ruuan kanssa on yleensäkin otaksuttu typeräksi käytökseksi, kuten myös tupakanpoltto. Varsinkin jos yrittää olla itsestään hyvää huolta pitävä ihminen, on ehdottomasti tajuttava, ettei viinaa saa juoda ja syöpäkääryleet on heitettävä roskiin. Myös suola, sokeri ja kova rasva on syytä unohtaa, ne tappavat ihmisen.

Kysyn vaan, kumpi on pahempaa, omasta kehostaan ja terveydestään piittaamattomuus vai ihmisten itsemääräämisoikeutta rajoittamaan pyrkivä, holhoava terveysterrorismi? En osaa päättää, mutta tiedän ainakin sen, että suurin osa aikuisista ihmisistä kykenee päättämään itse, haluaako juoda tai polttaa ja jokainen on nykypäivän infotulvan keskellä varmasti tietoinen ko. aineiden haittapuolista. Pointtini tässä tekstissä on siis se, että kohtuuton kohtuudesta kohkaaminen pitäisi lopettaa. Se vaan ärsyttää enemmän: kiusallanikaan en lähde tuohon lasi viiniä, pala suklaata -linjalle, koska kapinoin ylenpalttista terveysterrorismia vastaan.

Toki myönnän, etten minäkään tässä asiassa ihan puhtoinen ole. Jos innostun vaikkapa superfoodeista, haluaisin kertoa niistä heti koko maailmalle. En kuitenkaan yleensä oleta, että koko maailmaa kiinnostaa intoutumiseni. Haluan kiinnittää reilusti huomiota siihen, mitä syön, kuinka liikun ja millaiset elämäntapani yleensä ovat. Joskus, oikeastaan aika usein, huolestun opiskelijaelämän villin bailauksen vaikutuksista kroppaani, mutten tee siitä elämäni suurinta numeroa.

Myönnän tykkääväni viinistä ja juovani sitä varmasti jonkun mielestä liikaa. Tykkään myös suklaasta ja joku olisi varmasti sitä mieltä, että syön sitä aivan liiaksi. Olen kuitenkin varsin tietoinen omista valinnoistani ja hyväksyn niiden hyvät ja huonot puolet. Siksi, vilpittömästi, pyydän, lopettakaa se terveysterrorismi.

Toissapäivänä jumppasin, eilen join viiniä, tänään söin lakritsia, huomenna menen taas jumppaan. Hyvä kiertokulku minusta.

Syitä, seurauksia ja tavoitteita vol. 1

Den första gången. Eiku. Ruotsi lienee nykyisin välttävää, vaikka siinä joskus koulussa pärjäsinkin.
Joka tapauksessa, ensimmäinen kirjoitus. Meinasin vähän perustella lukijakunnalle sekä itselleni, mihin oikein tarvitsen tällaista blogia.

Tosiaan, miksi blogi? Liikuntakärpänen puraisi minua kunnolla taas viime syksynä. Liityin paikallisen kuntoilutaivaan, Kuntoportin jäseneksi jo kesällä, mutta silloin en kovasti ehtinyt jumppailla. Syksyn juoksin enemmän tai vähemmän kiitettävästi zumbassa, crossfitissä ja kuntosalilla. Välillä jäi viikko, pari väliin flunssan tai hirmuisen koulutyöhopun vuoksi. Uudelleen aloittaminen oli aina hankalaa. Ennen joulunpyhiä treffasin crosstraineria – tuttavallisemmin Rossi-Raineri – päivittäin ja asustin salilla viikon. Joulun jälkeen olen viettänyt ruokajuhlaa varmaan tähän asti.

Hieman liioittelen, mutta kuntoiluni on ollut ihme vuoristorataa jo pidemmän aikaa. Innostun viikoksi, pariksi. Sitten tulee lenssu, kiire tai jotain muuta ja viikko hujahtaa helposti jumppaamatta. Haluaisin tehdä liikkumisesta taas turvallisen rutiinin varsin vähärutiiniseen elämääni. Samalla odottelen kunnon sekä hauiksen kasvamista ja vatsanahkan kiristymistä. Ulko- ja sisänäöllisiä tavoitteita on minullakin. Uskon, että asioiden ylös kirjoittaminen ja analysointi helpottaa liikkumisen rutinoimista ja antaa ehkä uusia ideoita toimintaan.

Pakko muuten kertoa – jouluaattona tokaisin veljeni vaimolle haluavani kokeilla kasvattaa lihasta. Olen tällä hetkellä varsin normaalikokoinen – en lihava enkä laiha, mutta löysää löytyy kyllä mahasta ja muualta. Toisaalta taas hauikseni on jo ihan kunnioitettavan kokoinen reilu 160-senttisen pienen tytön palaksi. Haluan vaihtaa lisää rasvamassaa lihakseen ja saada joskus näkyvät vatsalihakset. Pyrin myös hiljalleen täysin vegaaniseen ruokavalioon (tällä hetkellä vielä lakto-ovo, koko ajan vähennän eläinkunnan tuotteita), joten kiinnostaa kuinka kasvismatsku toimii kuntoilijan ruokavaliona – superfoodeja unohtamatta.