Koko päivä yhtä trololoa! Kuuppa kumisee onttouttaan viikonlopun mittaisen kuoroleirin jäljiltä. Oma blondius tuli todistettua paitsi leirillä, myös sen jälkitiloissa arkielämässä. Onneksi aina ei tarvitse olla parhaimmillaan – kun on antanut kaikkensa sävelkuluille ja yhteissoinnille, voi palautua päivän, pari.
Koska tänään mikään järkevä ajatustyö ei sujunut, nukuin päiväunet eli yhden tapaamisen ohi. Heräsin kuitenkin ajoissa ehtiäkseni Zumbaksi lopulta vaihtuneelle alunperin Step-tunnille ja Coreen. Erittäin hyvä valinta, sain purettua ylitsepursuavaa, valjastamatonta energiaani oikein lahjakkaasti ja nyt sekä vatsa- että jalkalihakset kiittävät.
Core-tunnin jälkeen tallustin tavalliseen tapaan muina naisina pukuhuoneeseen, kunnes huomasin jotain kummallista. Oikeaan käpälääni oli jäänyt viiden kilon levypaino, jonka olin ilmeisesti autuaasti ottamassa mukaan kotiin. Nöyränä tyttönä hiippailinkin viemään punnuksen takaisin ennen seuraavan tunnin alkua.
Uskallan osittain syyttää tämänpäiväistä tahatonta kahvittomuttani. En ole saanut päivittäistä kofeiininarkkiannostani täyteen, että pystyisin keskittymään kunnolla. Huomenna sitten, pistin elämän risaiseksi, homman isolleen, ranttaliksi, kolikot tiskiin jne. ja ostin peräti kaksi pakettia sumppia. Meidän kommuunilukaalissamme moinen määrä kestää arviolta kaksi päivää.
Päivän ravitsemuksessa ei ole suurempaa riemuittavaa, aamupalana/lounaana toimi porkkanoilla ja sipulilla jalostettu vegaaninen hernesoppa ja "kaikkea mitä kaapista löytyy" (eli salaattia, marjoja, kuivahedelmiä ja inkivääriä) -smoothie. Tykönä ruisleipää. Treenin jälkeen haukkasin seitan-sipuli-porkkanamössöä, ruisleipää valkosipuliöljyllä ja ystävän tuomia kuivahedelmiä. Huomaa, että on kuun loppu, kun tyhjentelen kaappeja ja kelpuutan kaiken, mikä ei vauraasen alkukuun aikaan kelpaisi.
Nyt kuitenkin toivottelen kauniit unet ja lähden sänkyyn mötköttämään ja etsimään unta. Jos moinen ei löydy, killitän varmaan jotain hömppää koko yön näyttäen koko lailla samalta kuin tänään muutenkin:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti