tiistai 25. syyskuuta 2012

Puhdistus (ei se Sofi Oksasen kirja)

Eilen olin jumppahirmu ja remontti-Riina, sitten iski lenssupeto. En tosiaankaan tiedä mikä on vastustuskyvyssäni vikana, mutta taas on tyttö syvällä pedin tai ainakin nojatuolin pohjalla. Jos moisesta jotain hyvää pitää keksiä, niin ainakin opin pysähtymään. Kroppa tuntuu selkeästi ilmoittavan, että viime aikoina toteutunut työn, harrastusten, kiireurheilun ja yökukkumisten kombinaatio ei sovi eikä käy sille. Pakko rauhoittua. Hiton vaikeaa se tuntuu olevan kaltaiselleni turbojänikselle, mutta joskus pitää opetella uusia temppuja.

Vaikka pyrinkin rauhoittumaan, en aio pakottaa itseäni kotoilijaksi, koska olen kuitenkin melkoisen viipottavaa sorttia. Totesinkin, että tähän kohtaan sopii kokeilla pitkään ajatuksissa kypsynyttä elämäntaparemonttia. En suinkaan aio ruveta millekään dieetille, koska se on mielestäni lähinnä itsensä kiduttamista, mutta syynään ruoka-, liikunta- ja yleisiä elämistottumuksiani vähän puhtaampaan suuntaan ja kokeilen, mikä omalle kropalle sopii. Saatan kokeilumielessä testailla myös joitakin kehon puhdistusta lupailevia tuotteita, joista sitten kertoilen tänne kokemuksiani.

Tässä suuntaviivat puhdistukselleni:

1) Ei alkoholia (eikä muita päihteitä)
– Alkoholinkäyttöni on viime aikoina ollut turhan tiheää - lähinnä iloisten opiskelijabileiden, jamien ilmaisen punaviinin ja oman loppasuisuuden ansiosta. Aion olla kuukauden (oman halun mukaan ehkä pidempään) täysin alkoholiton ja siirtyä sitten hiljalleen kohtuukäyttöön. (Se nyt on sanomattakin selvää, että tupakka on suurin ja pahin synti, joten en aio selvittää sen pannaan julistamista enempää.)
Tässä kohtaa haluaisin myös opetella käymään kapakoissa juomatta. Koska kapakoissa on kivaa. 

2) Vähemmän kahvia, enemmän (yrtti-, vihreää, valkoista) teetä
– Olen kahvinarkkari. Aamuni ei käynnisty ilman kupposta ja kahvia menee huomaamatta lukuisia saavillisia päivässä. Tavoitteena pystyä juomaan kahvia nautinnon, ei tarpeen vuoksi.

3) Ei valkoista sokeria/viljaa, prosessoituja elintarvikkeita tai synteettisiä lisäaineita
vs. enemmän raakaruokaa, vihreämmin ja monipuolisemmin
– Mahdollisuuksien mukaan.

4) Liikuntaa ja lepoa sopivassa suhteessa
– Ihan perusjuttuja, mutta yllättävän vaikeita. Monesti olen löytänyt itseni salilta, vaikka olisi väsyttänyt ja toisinpäin.

Katsotaan miten hipin käy. Ostin myös heräteostoksena Ekolosta D-TOX kombucha-juoman, joka lupaa puhdistaa, virkistää ja raikastaa. Yleensä olen aika skeptinen moisten suhteen, mutta tuotteen lyhyt ainesosaluettelo vaikutti jokseenkin luotettavalta ja terveysvaikutukset järjellä perusteltavilta. En odota nesteeltä ihmeitä, mutta kerron mitä tapahtuu kun putelin aukaisen. Tuotekuvaus täältä.

Loppuun vielä eilisen ainakin jalkojen suhteen jämäksi jääneen salitreenin speksit:

Lämmittely 15 min. Crosstrainerilla, intervalleja

Yläselkä 1. sarja 20 kg, loput 17,5 kg 3 x 12 toistoa

Rinta 1. sarja 20 kg, loput 15 kg 3 x 12 toistoa

Hauiskääntö + rinnaltanosto (?) 5 kg 3 x 15 toistoa

Vatsat (siinä laitteessa missä roikutaan, en tiedä nimeä) 3 x max.

Vatsat puolipallon päällä 1 x 25 toistoa

Alavatsat; lantionnostot jalat ylhäällä 5 kg painon kanssa 3 x 15 toistoa

Loppulämmittely 5 min juoksumatolla

Hiulihei, ihanaa syksyn jatkoa!





3 kommenttia:

  1. Koitahan nyt parantua!
    Ensimmäinen vinkki mitä meinasinkin antaa liittyi siihen, että kyselisin viimeaikaista alkomahoolin käyttöäsi ;)

    Sitten rupesin innolla lukemaan listaustasi ja, että varastan sieltä jotain vinkkejä omaan käyttööni. Vaan, höh. Enemmän tai vähemmänhän oon nuo jo ottanu käyttööni.

    Tällä hetkellä ite oon juonu alkoholia n. kerran kuussa ja sehän on meikäläisen historian tuntien TODELLA vähän. On ollu myös sellanen olo, että ehkä vois ihan kokonaankin lopettaa. Tai ainakin siihen asti kunnes tekee seuraavan kerran mieli. Voihan se olla, että joka kesä tahtoo vetää putken tai sitten ei tee enää koskaan mieli.

    En nyt jaksa enempää kommentoida, mutta jos naamatusten nähtäis niin voisin noista muistakin paasata ja keskustella vaikka kuinka pitkään ja kertoa omista kokemuksistani. (Minä, minä, minä<3 <3 <3 <3)

    Raportoi sitten miten sujui tuon juoman kanssa. Itse olen varovaisen epäluuloisesti haaveillut jostain tuollaisesta, mutten ole uskaltanut tarttua toimeen.

    VastaaPoista
  2. Joo, rillutteluunhan varmaan tuo vastustelukyvyn heikkeneminen liittyy. Ja stressiin, mutta sitä on harvinaisen vähän tänä syksynä verrattuna aiempiin syksyihin.

    Mulle ei onnistuisi ikinä alkoholin totaalilopettaminen, koska voin melkein sanoa harrastavani punaviinejä. Ne ovat nautinto, joskin joskus (lue:usein) menee pullollinen lasillisen sijaan.

    Minäkin oon ottanut noita enemmän tai vähemmän käyttöön jo pitkän aikaa, mutta nyt päätin vihdoin tehdä itselleni säännöt. Sitä kun useissa kekkereissä tarjotaan niin sokerisia kuin alkoholillisia herkkuja. Eilisiltanakin olisi saanut ilmaista olutta yhden taideteoksen avustajana. Tyydyin porkkanasosekeittoon ja ruisleipään. Hyvä valinta.

    Meidän pitäisi kyllä nähdä! Tuuhan käymään joku päivä (tosin loppuviikosta oon vähemmän kotona)!

    VastaaPoista
  3. Kekkerit on kyllä pelottavia ansoja, jos ei ole tehnyt itselleen selkeitä sääntöjä valmiiksi. Ihan vaan jo kohteliaisuudesta tulee mässytettyä ja juotua. Onneksi en ole sellaisissa paljon viimeaikoina käyny.
    Pitää pian nähä ihan kunnolla. En tosin ehi itekään tällä viikolla. Paitsi, että ehkä pikaseen on pakko käyä, mutta sitten on mies mukana ja haetaan vaan nopsaa niitä kamoja.

    Jos ei muuten onnistu, niin pitäiskö joskus kehitellä joku yhteinen päivä, jossa olis treenausta ja ruokailua. Vaikka ravintelissa tai sitten kokeiltais kotikeittiössä jotain outoa ja ravitsevaa tällaisille kunnon treenareille. Paljon protskuja!!! :D

    VastaaPoista