maanantai 27. elokuuta 2012

Ruoto ruotuun ja vastauksia pariin kysymykseen.

Kommentteihini oli ponkaissut tiukka pyyntö kirjoittamiseen paluusta, siispä päätin palata kesän ajaksi hiljentyneen blogini syövereihin. Tosiaan, suvi ja osittain jo kevätkin pistivät minut ensin kiireiseksi, sitten unohtavaiseksi. Yksinkertaisesti päivärutiiniin ei enää kuulunutkaan blogin tarkistamista saatika kirjoittamista.

Minulta kyseltiin mitä olen kesällä syönyt ja kuinka olen liikkunut. Mitään taulukkoa en ala tähän rustaamaan, mutta kerron lyhyet virret molemmista.

Kesäni oli vallankin liikunnallinen, vaikka Kuntoportin jäsenyys oli hulinan ja kiireen vuoksi jäähyllä parisen kuukautta. Olin kesäduunissa lasten seikkailupuistossa, eli melkein jokaiseen päivään kuului useampi tunti liikuntaa lasten kanssa touhuamisesta, ympäri puistoa juoksemisesta ja tanssimisesta trampoliinilla tai pomppulinnassa pomppimiseen. Ei siis ole pelkoa, että kunto olisi kovasti huonontunut vauhdikkaiden kuukausien aikana - korkeintaan lihaskunto huolestuttaa.

Ruokavalioni olen pyrkinyt pitämään mahdollisimman ennallaan, kotona useimmiten vegaanisesti, kylässä tai työpaikan salaattipöydässä vähän maitotuotteita, kananmunaa, vanhempien luona isän kalastamaa kalaa syöden. Kesä on minusta helppo ruokavuodenaika - tuoreita kasviksia saa suhteellisen edullisesti ja ne ovat herkullisimmillaan. Myönnettäköön, että viiniä tuli lipiteltyä ihan kiitettävään tahtiin ja välillä syötyäkin ihan mitä sattuu. En kuitenkaan säti itseäni siitä, kesällä kuuluu nauttia ja kilot karistaa syksyllä. Eikös se niin mennyt? (Eikä mulle ees ole tullut kiloja, ihme kyllä!)

Syksy - alkoi tiukka arki tai ei - tuo minulle aina uuden motivaation liikuntaan ja terveellisempiin elämäntapoihin. Siinä missä toisille uusivuosi on uuden alun merkki, minut patistaa liikkeelle juuri syksy. Kyse on osittain myös sääolosuhteista, kirpeät ja pimeät syysillat ovat juurikin täydellisiä lenkkeilyhetkiä. En suinkaan aloita mitään rääkkiä, pyrin tällä kertaa pitämään liikkumiseni jokseenkin tavoitteettomana. Oletan, että se pitää myös mielialani korkealla - turhan tiukkojen tavoitteiden asettaminen vain masentaa.

Aion keskittyä myös musiikkiin, joten suon sen vievän vähän aikaa kaikelta muulta. Koska se on tärkeintä nyt.

Tänään ajattelin tempaista Kuntoporttiin ja tarkastaa, oliko jäähy vielä elokuun ajan voimassa. Toivottavasti ei, koska suvireissuilta palattuani puhkun intoa päästä salille ja jumppaamaan.
Kuntoportin hellään huomaan tulee palattua viimeistään 1.9. Avoimien ovien päivänä - tulkaahan kaikki kokeilemaan. 

2 kommenttia:

  1. Oon oikeesti lukenu ja yrittäny kommentoidakin, mutta jotain ihmehäikkää on ollu, ettei oo onnistunu aina mun kirjottelu täällä bloggerissa. :(
    Nyt en enää muista mitä kaikkea kannustavia kommentteja ja mielenkiintoisia kysymyksiä mulla olis ollu.

    Mutta jos viittit, niin tuon vahvistushomman voisit poistaa. Olis helpompi kirjottaa, jos ei aina joka kerta tarttis tihrustaa ja kirjotella niitä mitä näkee.
    Kiitos. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistaakseni en edes ole laittanut tänne mitään sanavahvistusjuttua, lienee siis joku oletus. Ehkäpä tekniikan ihmelapsena saan sen poistettua, ainakin yritän jahka löydän sen asetuksista. Se on kyllä rasittava, pakko myöntää.

      Kiitos kommenteista, Erjaseni! :)

      Poista