Kauan kaivattu aamulenkki

Eilisiltana fiilistelin muutaman kanssabloggaajan mm. Marikan aamulenkki- ja aamu-urheiluinnostusta. Ehkä hieman harmittelin sitä, kuinka aamu-uninen (lue: laiska) itse olen. Ei liene täysin sattumankauppaa, että kesäreissuiltaan palannut asuintoverini ehdottikin yhteistä aamuhölkkäilyä, kun avauduin hänelle asiasta. Tämä aamu siis alkoi totutusta kahvikupposesta poiketen reippaalla lenkillä ja maailmanparannuksella. Pikkuinen tihkusade teki lenkistä peräti täydellisen, vaikka saattaisi eri tilanteessa sanalla sanoen vituttaa. Hip hei ja jukupätkä, tästä pitää tehdä tapa, sanon minä!

Kipaisimme osan matkaa hölkäten, osan reippaasti kävellen Jyväskylän rantaraitin lyhyemmän pätkän ympäri. Jyväskylän karttapalvelun mukaan kokonaismittaa polulle tuli riuskat 6,5 kilometriä. Ajantajua minulla ei koko lenkin aikana ollut, joten kestosta ei ole harmaintakaan havaintoa. Olen kuitenkin tyytyväinen – varsinkin, kun naamariin sai mättää heti reippailun jälkeen jälkeen ihanata pastalla ja pavuilla jalostettua porkkanasosekeittoa. Itse tehtyä, tietysti.

Samaisen lenkkiystävän kanssa ehdimme jo innostua suunnittelemaan yhteisiä akrobatiaharjoituksia ja vaikka mitä. Tästä liikuntasyksystähän voi tulla melkoinen! Seuraavaksi aloitan apinanraivosiivouksen, joka sekin laskettaneen treeniksi. Tulkaa katsomaan mun luukkuani, jos ette usko.

(p.s. Tätä motivaatiokuvaa olisin varmaan tarvinnut eilen, kun olin väsynyt ja överikärttyinen. Hihihi.)

kuva: igooli.soup.io

Ruoto ruotuun ja vastauksia pariin kysymykseen.

Kommentteihini oli ponkaissut tiukka pyyntö kirjoittamiseen paluusta, siispä päätin palata kesän ajaksi hiljentyneen blogini syövereihin. Tosiaan, suvi ja osittain jo kevätkin pistivät minut ensin kiireiseksi, sitten unohtavaiseksi. Yksinkertaisesti päivärutiiniin ei enää kuulunutkaan blogin tarkistamista saatika kirjoittamista.

Minulta kyseltiin mitä olen kesällä syönyt ja kuinka olen liikkunut. Mitään taulukkoa en ala tähän rustaamaan, mutta kerron lyhyet virret molemmista.

Kesäni oli vallankin liikunnallinen, vaikka Kuntoportin jäsenyys oli hulinan ja kiireen vuoksi jäähyllä parisen kuukautta. Olin kesäduunissa lasten seikkailupuistossa, eli melkein jokaiseen päivään kuului useampi tunti liikuntaa lasten kanssa touhuamisesta, ympäri puistoa juoksemisesta ja tanssimisesta trampoliinilla tai pomppulinnassa pomppimiseen. Ei siis ole pelkoa, että kunto olisi kovasti huonontunut vauhdikkaiden kuukausien aikana - korkeintaan lihaskunto huolestuttaa.

Ruokavalioni olen pyrkinyt pitämään mahdollisimman ennallaan, kotona useimmiten vegaanisesti, kylässä tai työpaikan salaattipöydässä vähän maitotuotteita, kananmunaa, vanhempien luona isän kalastamaa kalaa syöden. Kesä on minusta helppo ruokavuodenaika - tuoreita kasviksia saa suhteellisen edullisesti ja ne ovat herkullisimmillaan. Myönnettäköön, että viiniä tuli lipiteltyä ihan kiitettävään tahtiin ja välillä syötyäkin ihan mitä sattuu. En kuitenkaan säti itseäni siitä, kesällä kuuluu nauttia ja kilot karistaa syksyllä. Eikös se niin mennyt? (Eikä mulle ees ole tullut kiloja, ihme kyllä!)

Syksy - alkoi tiukka arki tai ei - tuo minulle aina uuden motivaation liikuntaan ja terveellisempiin elämäntapoihin. Siinä missä toisille uusivuosi on uuden alun merkki, minut patistaa liikkeelle juuri syksy. Kyse on osittain myös sääolosuhteista, kirpeät ja pimeät syysillat ovat juurikin täydellisiä lenkkeilyhetkiä. En suinkaan aloita mitään rääkkiä, pyrin tällä kertaa pitämään liikkumiseni jokseenkin tavoitteettomana. Oletan, että se pitää myös mielialani korkealla - turhan tiukkojen tavoitteiden asettaminen vain masentaa.

Aion keskittyä myös musiikkiin, joten suon sen vievän vähän aikaa kaikelta muulta. Koska se on tärkeintä nyt.

Tänään ajattelin tempaista Kuntoporttiin ja tarkastaa, oliko jäähy vielä elokuun ajan voimassa. Toivottavasti ei, koska suvireissuilta palattuani puhkun intoa päästä salille ja jumppaamaan.
Kuntoportin hellään huomaan tulee palattua viimeistään 1.9. Avoimien ovien päivänä - tulkaahan kaikki kokeilemaan. 

"Lasi punaviiniä ja kaksi palaa tummaa suklaata"

Varoitus, tämä on jonkinasteisen hedonistin, ehdottoman elämästä nauttijan vuodatus.

Tuossa taannoin ihmettelin tekstissäni sitä, miksi pitää lähteä viikonloppuna ördäämään. Sehän on typerää. Alkoholinkäyttö, mikäli tarkoittaa useampaa kuin yhtä viinilasillista ruuan kanssa on yleensäkin otaksuttu typeräksi käytökseksi, kuten myös tupakanpoltto. Varsinkin jos yrittää olla itsestään hyvää huolta pitävä ihminen, on ehdottomasti tajuttava, ettei viinaa saa juoda ja syöpäkääryleet on heitettävä roskiin. Myös suola, sokeri ja kova rasva on syytä unohtaa, ne tappavat ihmisen.

Kysyn vaan, kumpi on pahempaa, omasta kehostaan ja terveydestään piittaamattomuus vai ihmisten itsemääräämisoikeutta rajoittamaan pyrkivä, holhoava terveysterrorismi? En osaa päättää, mutta tiedän ainakin sen, että suurin osa aikuisista ihmisistä kykenee päättämään itse, haluaako juoda tai polttaa ja jokainen on nykypäivän infotulvan keskellä varmasti tietoinen ko. aineiden haittapuolista. Pointtini tässä tekstissä on siis se, että kohtuuton kohtuudesta kohkaaminen pitäisi lopettaa. Se vaan ärsyttää enemmän: kiusallanikaan en lähde tuohon lasi viiniä, pala suklaata -linjalle, koska kapinoin ylenpalttista terveysterrorismia vastaan.

Toki myönnän, etten minäkään tässä asiassa ihan puhtoinen ole. Jos innostun vaikkapa superfoodeista, haluaisin kertoa niistä heti koko maailmalle. En kuitenkaan yleensä oleta, että koko maailmaa kiinnostaa intoutumiseni. Haluan kiinnittää reilusti huomiota siihen, mitä syön, kuinka liikun ja millaiset elämäntapani yleensä ovat. Joskus, oikeastaan aika usein, huolestun opiskelijaelämän villin bailauksen vaikutuksista kroppaani, mutten tee siitä elämäni suurinta numeroa.

Myönnän tykkääväni viinistä ja juovani sitä varmasti jonkun mielestä liikaa. Tykkään myös suklaasta ja joku olisi varmasti sitä mieltä, että syön sitä aivan liiaksi. Olen kuitenkin varsin tietoinen omista valinnoistani ja hyväksyn niiden hyvät ja huonot puolet. Siksi, vilpittömästi, pyydän, lopettakaa se terveysterrorismi.

Toissapäivänä jumppasin, eilen join viiniä, tänään söin lakritsia, huomenna menen taas jumppaan. Hyvä kiertokulku minusta.

BodyShape, mikä ihana tekosyiden kumoaja

Aurinkoista naistenpäivää jokaiselle naiselle!

Selviydyttyäni (puoliksi) viime viikkojen järkyttävästä flunssaputkesta heräsin. Nimittäin siihen, miksi en ole edes yrittänyt urheilla hetkeen. Toki olen toiminut järkevästi jättäytyessäni jumpista silloin, kun nokka on niin tukossa, että hengittäminen ei suju tai kun päänsärky tuntuu kahdeksalta katujyrältä kallonpohjalla.
Eilen illalla energiatasoni olivat kuitenkin loksahtaneet mukavasti kohdilleen, joten suuntasin kohti Kuntoporttia ja Päivin vetämään hurjaa BodyShapea.

"Kehon päälihasryhmiä vahvistava ja kiinteyttävä lihaskuntotunti, joka sisältää lyhyen ja vauhdikkaan lämmittelyn." (kopioitu Kuntoportin sivuilta)

Minulla ei ollut etukäteen käsitystä tunnista netin tuntikuvauksen lisäksi.  Pilateksessa ja Fitballissa aiemmin käyneenä tiesin kyllä Päivin olevan rautainen ohjaaja, joka ei turhia himmaile kun ollaan tultu urheilemaan. Ei siis himmailtu tälläkään kertaa – ja sen kyllä tuntee. Hiki virtasi jo lämmittelyn aikana, enkä välttynyt lihasten holtittomalta vapinalta varmaankaan missään liikkeessä. Onnekseni ohjaaja totesi sen olevan vain hyvä merkki – kipu kertoo siitä, että on tehnyt jotain.

Tämänpäiväisen naistenpäivän kunniaksi eilinen tunti keskittyi pääasiassa pakaroihin, reisiin sekä keskivartaloon, pääsipä jokunen ojentajaliikekin sarjoihin mukaan. Olen äärimmäisen tyytyväinen, että satuin kokeilemaan BodyShapea ensimmäistä kertaa juuri näihin lihasryhmiin keskittyvälle tunnille; reidet, pakarat ja maha kun tuntuvat olevan kaikkein ongelmallisimpia paikkoja ainakin rasvan kertymisen suhteen.

Seikka, josta yllätyn lihaskuntotunneilla kerta toisensa jälkeen, on se, miten pienillä liikkeillä saa aikaan uskomattoman tehon. Esimerkiksi eilisen sisäreisiliikkeessä ei kovinkaan paljoa heiluttu, vaan keskityttiin  liikkeen tekemiseen rauhallisesti. Viimeiset toistot reisiliikkeistä olivatkin eilen jo täyttä tuskaa. Monesti ainakin itse sorrun turhanpäiväiseen riuhtomiseen, joka ei lopulta olekaan yhtä tehokasta kuin rauhallinen ja keskittynyt toiminta.

Voin rehellisesti sanoa BodyShapen olevan juuri täydellinen tunti minulle. Yleensä luulen, etten pidä kovasta rääkistä, mutta totuus on, ettei itsekurini monestikaan riitä sellaiseen. Olen äärimmäisen mukavuudenhaluinen, mutta kaipaisin silti vahvempaa vartaloa. Siksi moinen rankka, mutta kohtuullisen hidastempoinen ja pitkäjänteiseen harjoitteluun keskittyvä tunti palvelee mainiosti tarkoituksiani. Aion tehdä BodyShapesta rutiinin.

Ollako vai eikö olla – vegaani?

Vegaanius kiinnostaa monia, sekä hyvässä että pahassa. Jokainen ruokansa alkuperää eettisestä näkökulmasta miettivä on varmasti joskus vähintään leikitellyt ajatuksella vegaaniudesta, ellei ryhtynyt sellaiseksi. Allekirjoittanut käy jatkuvaa eipäs-juupas -väittelyä itsensä kanssa siitä, pitäisikö luomumaitotuotteet ja -kananmunat sekä toisinaan vierailukalan salliva joustava pescovegetarismi vaihtaa pelkkään kasvisruokaan. Moni vegaaniystäväni kertoo vegevalioon siirtymisen parantaneen sekä oloa että eettistä taakkaa hartioilla. En epäile sitä yhtään.

Olen kokeillut tiukkaa veganismia useamman kerran ja syynännyt kaikki ostokseni ruoasta kosmetiikkaan. Se oli aluksi äärimmäisen kiinnostavaa ja korkean motivaation vuoksi jopa helppoa. Myöhemmin syyniin tottui. Kuitenkin helposti huonoa omaatuntoa aika lailla mistä tahansa potevana ihmisenä koin sen tunnepuolella kovin vaikeaksi toteuttaa. Vaikka täydellinen kasvipohjaisuus tekee  vegaaniruuan eläinoikeuksien kannalta eettiseksi, mieleeni nousi monia kysymyksiä lähiruoasta ja pitkistä kuljetusmatkoista, soijatuotteiden käsittelystä sekä ruokavalion sopivuudesta sairastamani kilpirauhasen vajaatoiminnan kanssa.

En tiedä olenko turhan epäluuloinen, mutta tarkastellessani soijajuoman, tuttavallisemmin soijamaidon tuoteselostetta, herää pikkiriikkinen epäilys. Mitä on trikalsiumsitraatti ja miksi tässä on näin vähän soijaa? En ole vieläkään saanut selville, kumpi on lopulta terveellisempää – vähärasvainen ja kolesteroliton soijajuoma vai tavallinen, rasvaton luomumaito. Olen lukenut monta tutkimusta maitotuotteista, sekä puolesta että vastaan. Kiinnostavaa, että maissa, joissa käytetään eniten maitotuotteita, osteoporoosia sairastavia on myös eniten.

Yhtenä varsin yleisenä syynä vegaanielämän hankaluuteen on matkustelu ja "normaalia ruokaa syövien" ystävien tai sukulaisten luona kyläily. Tämäkin pulma olisi varmasti täysin selvitettävissä, mutta minua turhauttaa kieltäytyä ruuasta ja pahoittaa kokin mieli. Asia varmasti tasoittuisi ajan kanssa, mutta vaatimattomana suomalaisena en haluaisi tehdä suunnatonta numeroa itsestäni ja ruokavaliostani.

Tämänkään tekstin avulla en päätynyt minkäänlaiseen lopputulokseen. Ehkä omalla kohdallani kaikkein toimivin ratkaisu on erään ystäväni valinta: kotiin ostetaan vain kasvipohjaista ruokaa, mutta mikäli kylässä tarjotaan maitoa tai kananmunaa sisältävää ruokaa, sitä voi maistaa – edes kohteliaisuudesta.

Hengähdys

Muutaman päivän hermoloman Helsingissä serkkutytön hoivissa ei olisi tarvinnut koskaan loppua. Kotiinpaluu kuitenkin tapahtui – pian on siis edessä muutto, työhaastattelu ja armoton pääsykokeisiinvalmistautumisrutistus. Nyt jännittää, se työhaastattelu nimittäin. Tapaaminen kun ei liene ihan normaaleimmasta päästä, kerron lisää jälkeenpäin.

Arki ei tunnu kuitenkaan yhtään niin pahalta kuin odotin. Äärettömän hauska duunikeikka eilen, mainiot "aamu"kahvittelut ja lounastelut hyvän toverin kanssa tänään pehmensivät paluutani kotikontujen stressiin ja myllytykseen. Takaraivossa tosin koko ajan painaa se totuus, että kohta on pakko vähän pyöritellä papereita vuokrasopimuksista kaikenmaailman hakemuksiin. Vihaan sitä touhua, mutta se hoituu vain tekemällä. Muuttopakkaaminen nyt menee onneksi terapiasta ja jopa liikunnasta.

Matkakuumeeni on niin kova, että se varmaan kohta muodostaa itselleen aineellisen olomuodon. Onneksi pääsen loppukeväästä reiluksi viikoksi Barcelonan auringon alle, sulomusiikin mekkaan Primavera Soundiin. Mikäli suinkin saan rahaa kasaan, lähden kenties jo huhtikuussa moikkaamaan erästäkin kaksilahkeista Islannin Bifröstiin keskelle ei-mitään. Haaveissani ainakin. Jos se suostuu ottamaan mut sinne, saatan hyppiä seinille (lue: tulivuorille) kaikesta siitä hienoudesta.

En tiedä ihan tarkalleen mikä tämän kirjoituksen tarkoitus oli. Ehkä halusin vain vähän purkaa tuntojani kirjaimiksi ruudulle. Ihan hyvä syy sekin. Tällä hetkellä on niin paljon pohdittavaa – muutoksia, tervetulotoivotuksia ja hyvästelyitä, että pieni mieli menee aivan sekaisin. Kenties fyysisen motivaationpuutokseni tilalle on tullut henkisen selvittelyn ja rauhoittumisen aika. Kuulostaa joltain new age -nössöilyltä, tiedän, mutta joskus sellainen on oltava. Ennen en antanut itseni rauhoittua lainkaan.

Jos nyt kuitenkin puhutaan vähän liikunnasta, tämänhetkiseen olotilaani sopisi varmaan jooga. Olen pohtinut kokeilemista taas pitkästä aikaa, sunnuntainahan sitä saa harrastaa Kuntoportilla. Enköhän varaa itselleni heti paikan.

Kuinka sinusta tuli noin saamaton

Olen joko tosi laiska tai aina kipeä.
Luulisin molempien pitävän paikkansa varsin hyvin.

Flunssa-aaltojen aiheuttama treenitauko on siivittänyt minut laiskuuteen. Kuntosali ei ole tullut tutuksi pitkään aikaan, jonkun kerran kävin vääntämässä crosstrainerilla, mutta sekään ei tuntunut hyvältä eikä kivalta. Aina, kun olen ollut menossa tunneille, on iskenyt työilta eteen. Mikä neuvoksi kun urheilu ei kiinnosta? No kevät.

Jokavuotisen keväthulluuteni sekä erään ystävän inspiroimana innostuin taas juoksemisesta. Matolla olen kipittänyt ennen salitreeniä tässä syksyn ja alkutsalven mittaan, mutta auringon hieman vilkuillessa pilvestään ja lämpötilojen noustessa nollan hujakoille, vetäisen tossut käpäliin ja rempaisen metsään. Huomaa kyllä, ettei oma juoksukunto ole entisensä kun on pitänyt tasoaan yllä lähinnä jumpalla ja salilla.

Ei silti huolta: Tiede-lehden mukaan jo 2-3 harjoituskertaa riittää kehittämään aloittelijan hapenottokykyä sen verran, että juokseminen tuntuu helpommalta. Luin ko. julkaisusta myös, että esimerkiksi huippu-uimarille voi olla vaikeaa juosta pitkiä lenkkejä, vaikka kunto olisi mitä parhain. Kroppa kun ei ole tottunut toisenlaiseen liikuntaan, joten juoksu tuntuu raskaalta ja hengittäminen hankalalta. Lohdullista.

Toisaalta, puolensa urheilulaiskuudessakin. Olen nimittäin siitä jääneen ajan (kun en ole ollut kipeä) käyttänyt musiikin tekemiseen, joka sattuu olemaan intohimoni. Lauluja on syntynyt pitkästä aikaa ja ai että miten hyvä mieli siitä on tullut.

Aion kyllä parantaa tapani ja jatkaa salilla voimailua. Se kun tekee hyvää myös laululihaksille.
Nauttikaa kevätauringosta, toivottaa vannoutunut auringonvihaaja. Ehkä olen pehmenemässä.